maanantai 19. tammikuuta 2015

Kapalonukkuja

Paavo on aina ollut tosi levoton nukahtaja ja nukuttamisen kanssa ollaankin jouduttu aina hieman töitä tekemään. Suurta helpotusta nukuttamiseen ollaan saatu kapaloimisesta, siihen poika nukahtaa nopeasti ja nukkuu unet ilman, että herää kesken.

Yleensä nukahtamisessa on ongelmana ollut ilman kapaloimista käsien heiluttaminen, sekä säpsähtely juuri nukahdettua. Nyt kuitenkin kun Paavo on jo 2,5 kk, niin hän ei enää meinaa peitosta tehdyssä kapalossa pysyä vaan saa kädet pois kapalon sisältä.

Ollaan pikkuhiljaa aloitettu harjoittelemaan nukkumista ilman kunnollista kapaloimista. Päiväunet Paavo nukkuu löysässä lakanakapalossa, josta hän saa kädet ulkopuolelle yleensä. Nykyään poika nukkuu yleensä päiväunet niinsanotussa puolikapalossa, kädet ulkopuolella. Yöunet Paavo nukkuu peittokapalossa, koska sen saa napakammin kieputettua. Vaunuissa Paavo nukkuu ihan perus makuupussissa.

Pikkuhiljaa ollaan siis siirtymässä kapalosta pois ja koko ajan helpottaa, kun vauvan liikkeet alkavat olla hallitumpia. Kapalosta on meidän kohdallamme ollut todella suuri apu, mutta nyt alamme sitä hiljalleen hylkäämään :)
























2 kommenttia:

  1. Auttaiskohan kapalointi meilläkin, kun vauva tuntuu aina heräävän kesken unien, kun alkaa "haromaan" unissaan käsillä naamaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! :) Meillä ainakin rauhoittanut kovasti vauvaa :)

      Poista