Hiljaista.

Viimeiseiseen kolmeen päivään en ole juurikaan vauvan liikkeitä tuntenut. Outoa! Vähän aikaa sitten poika potki niin, että tunsin kyllä potkut aivan selkeästi. Varsinkin iltaisin.

Ehkäpä vauva on asentoaan muuttanut? Ja minullahan istukka on edessä, joten se vaimentaa liikkeitä paljon. Hieman meinaa huolestuttaa, yleensä iltaisin on jumpat käynnissä. Dopplerilla olen joka päivä sydänääniä kuunnellut ja ne löytyvät aina helposti, joten kyllä siellä elossa ollaan :) Netistä joltain keskustelupalstalta tulin lukeneeksi, että hiljaisemmat päivät ovat aikalailla normaaleita. Siksi en ole turhaan alkanut neuvolaan soittelemaan. Ja kyllähän pojun sydänäänet kuuluvat kuitenkin normaalisti :) Tuo kotidoppler on kyllä minun kohdallani ollut todella huikean hyvä ostos!

Ensi viikon perjantaina olisi edessä seuraava neuvolakäynti. Tuntuu ahistavalta mennä sinne ja kertoa, että nyt olen sitten yksinäni lasta odottamassa. Ehkä eniten arveluttaa, miten siellä asiaan suhtaudutaan. Tuolla tulevalla neuvolakäynnilllä olisi vielä ollut keskustelua parisuhteesta, vanhemmuudesta yms. Tosi nastaa mennä sinne sitten yksin :( Lapsen isästä ei ole mitään kuulunut, ei ole eron jälkeen kertaakaan edes soittanut, vaikka olen pyytänyt. Viestillähän minut jättikin. Aij että mikä vihantunne sisälläni kuohahtaakin, kun ajattelen asiaa! Pyysin lapsen isää osallistumaan suurempiin kustannuksiin, kuten pinnasängyn ja vaunujen hankintaan. Eikä ole penniäkään maksanut, enkä usko että maksaa.

Ensi kuussa tilataan vauvalle vaunut, juurikin nuo mitä aiemmin blogissani kuolasin. Oma isäni kertoi, että maksaa kokonaan nuo kalliit ja hienot vaunut lahjaksi ukilta lapsenlapselleen! Mikä helpostus. Hieman tuskastelin, että kylläpä tulee taloudellisesti tiukkaa kun lähihoitajan palkalla pitää yksin vaunut maksaa. Onni on omat ihanat vanhemmat, mitä tekisinkään ilman heitä? <3 Varattiin ensikuun alkuun risteily Tallinaan siskoni, äitini ja isäpuoleni kanssa. Kiva saada piristystä hieman harmaalta tuntuvaan arkeeni :)

Hyvää viikonloppua <3

Pallomasun juhannus

Juhannus oli minun osaltani hieman tylsähkö. Koska raskaana olen, niin minut tietenkin laitettiin automaattisesti kuskiksi. Oli siinä kestäminen kun kaksi iltaa samoille henkilöille kuskina olin :D No oli toki meillä ihan hauskaakin, grillailtiin ja saunottiin. Harmillista, kun ei järveen päässyt pulikoimaan tänä juhannuksena niin kamalan kylmien ilmojen takia :( Tänään käytiin hieman retkeilemässä metsässä, luontopolkua pitkin lenkkeiltiin koirien kanssa ja sitten paisteltiin makkarat kodalla.

Viime päivinä pikkupoju on alkanut potkimaan ihan kunnolla aina iltaisin ja aamuisin kun herään. Ihan innoissani menen aina sänkyyn illalla, odottamaan kun vauva herää. Aivan mahtavan ihanaa <3

Tänään innoistuin hieman shoppailemaan vauvalle vaatteita ja tarvikkeita. Huusin huutonetistä suuren vauvan vaatepaketin. Sitten tein tilauksen Babytownille. Yhteensä rahaa paloi 130 euroa, tulossa on kaikkea kivaa! Esittelen hankinnat ihan erillisessä postauksessa kun tulevat. Eli siis luultavammin ensi viikon lopulla :)

Olikos muilla pallomasuilla millainen juhannus? :)

Masukuvaa rv 20+2

Rakenneultra

Tänään klo 8.00 oli se niin hirveän kauan odotettu rakenneultra! Voi, että minua jännitti. Olin polilla jo 20 vaille kahdeksan, ehdin hyvin käydä vessassa ja hieman koota ajatuksia, rauhoittua :) Koska aikani oli ensimmäinen niin minun lisäkseni ei polilla ollut ketään. Oli mukavan hiljaista. Mieheni ei päässyt ultraan mukaan. Kuulemma ei töiden takia päässyt tulemaan. Häneltähän se on vain pois sitten... 

Viisi minuuttia yli kahdeksan pääsinkin sisään tutkimushuoneeseen. Kätilö oli sama, joka suoritti niskaturvotus-ultran. Mukavaa, kun oli tuttu ultraaja. Ensimmäiseksi katsottiin aivoja, siellä oli kaikki kuten pitääkin. Sydän toimi normaalisti ja oli rakenteeltaan kunnossa, kuten muutkin ruumiinosat. Kaikki oli siis kunnossa. Pieni vauva vastasi täydellisesti viikkoja, liikkui paljon ja vaikutti oikein hyvinvoivalta. Iso kivi putosi sydämestäni, ihanaa kun kaikki oli kunnossa! <3

Sitten kätilö kysyi, että haluanko tietää sukupuolen. Sanoin, että haluan ehdottomasti, jos sitä on vain mahdollista nyt nähdä. Minullahan oli vahvat ennakkoaavistukset poikalapsesta. Ja sieltä se sitten paljastui. Vauvani on poika, hyvin selkeästi. Salaa poikalasta toivoinkin, lapsen isä toivoi myöskin.

Hymyni ei tänään hyydy, ei ollenkaan. Tämä tunne on niin mahtava, unelma omasta pienestä poikalapsesta on toteutumassa. Eihän minulla tyttöäkään vastaan olisi mitään ollut, mutta jotenkin aina olen itseni poikalapsen äitinä enemmän kuvitellut.

Nyt tuleva juhannukseni on täydellinen <3

<3

Elämäni on ollut viime viikkojen aikana yhtä tunteiden vuoristorataa. Tuntuu, ettei eron käsittely vaan etene. Junnaan paikoillani tuntien vihaa, katkeruutta ja surua. Haaveilin suuresta omakotitalosta, naimisiin menosta ja lapsista. Nyt olen aivan yksin. Miksi juuri minä?

Raskaus on onneksi mennyt kaikilta osin hyvin. Iltaisin pienen ihmeen potkut jaksavat hymyilyttää ja tuottavatkin suuresti iloa ja onnea hieman harmaalta tuntuvaan elämääni. Ehkä olen hieman masentunut tästä kaikesta. Kukapa sitä haluaisi yksin raskaana olla 22-vuotiaana? Paljon ärsyttää muiden ihmisten suhtautuminen asiaan. Osa säälii, kauhistelee. Osa taas koittaa tsempata etten ole ainut tässä maailmassa. Aika moni on halveksunut miestäni, kun hän jätti minut juuri sillä hetkellä, kun olisin sitä rakkautta ja tukea eniten tarvinnut.

Kaungilla käydessäni tunnen piston rinnassani kun nään onnellisia lasta odottavia pariskuntia. Voi, kun minullakin olisi joku. Miltähän tuntuu olla sitten lasta synnyttämässä sairaalassa? Varmasti melkein kaikilla muilla on se rakastava mies mukana, minulla ei ketään.

Äitini on ollut paljon tukena ja puhuukin tästä lapsesta "meidän lapsena". Eikä pelkästään minun lapsenani. Hän aikoo olla niin paljon lapsen elämässä mukana kuin vain voi, täyttämässä sitä aukkoa minkä lapsen isä, minun entinen mieheni lähtiessään jätti. Lapsen isä kyllä osallistuu varmasti jotenkin lapsen elämään, se on pääasia. Mutta en usko, että kovin aktiivisesti. Itse eroperheessä kasvaneena tiedän, että isä on lapselle myös tärkeä, vaikka ei olekaan fyysisesti niin paljon läsnä.

Haaveilen jo siitä, että saan oman lapseni viereen. Ehkä olo ei tunnu sitten niin kamalan yksinäiseltä, kun on joku, josta pitää huolta. Jos jostain olen varma niin siitä, että minusta tulee todella hyvä ja rakastava äiti omalle lapselleni. Ja lapsellani tulee olemaan paljon rakastavia ihmisiä ympärillä minun sukulaisteni ja ystävieni muodossa. Miehen sukulaiset eivät ole edes onnitelleet minua tai olleet tekemisissä ollenkaan enää kanssani. Vahva veikkaus on, että miehen puolelta lapsi ei juurikaan sitä rakkautta tule saamaan. Voinhan toki olla väärässäkin, toivottavasti olen.

Näissä tunnelmissa vietän raskauden puoliväliä, tänään raskausviikko 20+0. Tuntuu hienolta. Huomenna sitten on edessä se kauan odotettu rakenneultra.

Vaunukriisiä

Päätin, että teen tästä ihan erillisen postauksen. Miten voikaan olla niin hankalaa valita sopivat yhdistelmävaunut vauvalle... Ensimmäiseksi olin sitä mieltä, että vaunut voidaan ostaa käytettynä, kunhan ne ovat siistit ja sisätiloissa säilytetyt. Mutta mistä sitä varmaksi tietää, että ovatko ulkona sateessa seisseet? Ei mistään.

Nettikaupoista vaunuja selailin ja löysinkin yhdet yli muiden. Hinta ei ole mielestäni paha, osamaksu mahdollisuus plussaa. En osaa valita mustien ja valkoisten vaunujen väliltä. Toisaalta ehkä mustat pysyisivät helpommin puhtaana. Toisaalta taas valkoisista tykkäisin hieman enemmän. Mitään kovin räikeän värisiä vaunuja en halua, joko mustat, valkoiset tai beiget.

Nämä vaunut ovat tällä hetkellä lempparini, kauniit ja mielestäni ihan edulliset. Lisäksi noihin tulee mukaan hoitolaukku, hyönteisverkko ja sadesuoja. Toisaalta kun kuvittelenkin räntäkelillä noiden kanssa lenkkeileväni, niin ovatkohan sitten enää valkoiset? :D Tosin nahkaiset ovat materiaaliltaan, eli luulisi olevan helpot pitää puhtaana. Hirveästi noista Tutek Turran- vaunuista en käyttökokemuksia löytänyt, ne mitä löysin niin olivat pääosin vain positiivisia.

Kuva Babytown.fi - sivustolta.

Ne ensimmäiset potkut!

Parin kolmen päivän ajan olen pikku Pätkiksen liikkeitä tuntenut. Arvelinkin tuossa viikko sitten, että kohta alkaa varmaan liikkeet tuntua ja oikeassahan sitä olin :)

Liikeet tuntuvat aina silloin kun lepään. Eilen ajattelin ottaa päiväunet ruokailun jälkeen. Asetuin nukkumaan oikealle kyljelleni ja neljä pientä peräkkäistä potkua tuntui vatsassa. Enhän minä osannut tietenkään nukkua! Pieni on ottanut elämäntehtäväkseen minun valvottamisen, kun nytkin potkut ajoittuvat aina lepohetkeeni :D Tosin niinhän se taitaa olla, että kun äiti lepää niin vauva liikkuu enemmän. Huipputunne kuitenkin <3

Mitään kovin selkeitä liikkeitä en vielä tunne etuseinämä istukkani takia. Varmasti nyt koko ajan alan tuntemaan enemmän potkuja ja liikkeitä kun vauva kasvaa.

Rakenneultraan enää kolme päivää! Huihui :o Toivottavasti siellä masussa on kaikki hyvin ja sukupuolikin selviää. Kovasti ihmettelen, jos siellä asukki onkin tyttö. Poikaolo on koko ajan ollut :D Mitään väliähän sukupuolella ei minulle ole, terve lapsi olisi tietenkin se suurin toiveeni <3

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Vauvalle neulotut

Kaivoinpa puikot kaapista ja lähdin lankakauppaan! Jostain kumman syystä käsityökärpänen on puraissut ja kovasti, vauvalle on vaan niin mukava tehdä kaikkea itse :) Kovinkaan taitavahan en ole, mutta oppiihan sitä "vanhakin". Joskus koulussa yläasteella tuli opeteltua neulomaan ja jotenkuten on oppi pysynyt päässä.

Tänään sain valmiiksi vauvan lapaset. Ohje löytyy täältä. Tuo on todella helppo ohje ihan näin aloittelijallekin, voin suositella lämpimästi. Teen varmasti toisetkin lapaset tuolla ohjeella, mutta vain eriväriset. Nuo ovat vain niin syötävän suloiset <3

Toinen projekti mitä aloitin tekemään on tilkkupeitto pinnasänkyyn. Siinä meneekin aikaa ja lankaa, ennen kuin on valmis. Tässä kuitenkin kuvaa parin päivän takaa, väriksi valikoitui valkoinen. Valkoinen vaan on aina ollut lempivärini, pinnasänkykin on valkoinen joten peitto olkoon myöskin.

Raskausviikko 19 käyntiin!

Eilen poksahti taas uusi viikko käyntiin. Tuntuu niin käsittämättömältä, että viikon päästä ollaan jo puolivälissä! Vastahan sitä positiivista raskaustestiä kädessäni pitelin.

Mitään sen kummempia vaivoja tai kolotuksia minulla ei onneksi vielä ole. Illalla aina selälläni maatessa mahassa outo paineen tunne. Välillä olen kuvitellut muutamia liikkeitä tunteneeni, aivan kuin ilmakupla rikkoituisi mahassa. Mitään selkeitä liikkeitä en siis vielä ole tuntenut. Johtuu varmasti etuseinässä olevasta istukasta, joka liikkeitä vaimentaa. Jospa liikkeet alkaisivat muutamien viikkojen sisällä tuntua paremmin :) Vatsa on minusta kasvanut hurjaa vauhtia, muutama tuttavani on ihmetellyt ääneen, että onko mahassani oikeasti vain yksi lapsonen kasvamassa. No kyllä on! :D Maha on muutenkin muuttunut kovaksi palloksi, mahallaan ei pysty enää makaamaan ollenkaan. Oikein "innolla" odotan, minkä kokoinen mahani on sitten loppuraskaudessa... Voi kamala!

Mielealat erosta johtuen edelleen pääosin pettyneet ja surulliset. Välillä itkettää, tosin joskus hieman jo hymyilyttääkin. Pääasia, että lapsen isä haluaa kuitenkin lapsensa kanssa tekemisissä olla ja se on minusta kaikkein tärkeintä.

Paljon ollaan äitini kanssa kuluneiden viikkojen aikana vauvalle kaikkea shoppailtu. Uusia vaatteita, pinnasänky, patja, hattuja, sukkia, tyynyjä yms. Ostettavana edellleenkin yhdistelmävaunut, en osaa päättää ostanko käytettynä vai uutena. Onneksi laskettuun aikaan on vielä monta kuukautta!

Rv 19 aamulla otettu kuva.

Yksin.

En tiedä miten aloittaisin kirjoittamaan tästä asiasta. Viikon olen tätä asiaa jo käsitellyt ja tunteeni ovat solmussa edelleen.

Odotan lastani yksin. Mieheni ei enää halunnut suhdettamme jatkaa. En voi kun hyväksyä mieheni päätöksen, vaikka se minusta tuntuu surulliselta ja kurjalta. En olisi tätä voinut ikimaailmassa omalle kohdalle kuvitella.

Tunteet heittelevät laidasta laitaan. Välillä tuntuu, etten tunne mitään. Olen vain hiljaa ja hyväksyn. Välillä tunnen raivoa ja tuskaa, kun mieheni teki tulevan lapsemme perheestä rikkinäisen. Ja minusta samalla tulevan yksinhuoltajan. Enimmäkseen olen kuitenkin vain tyyni ja yritän hyväksyä asiat niinkuin ne ovat. Eihän ketään voi pakottaa elämään ja olemaan toisen kanssa.

Surullinen asia minusta on, että lapsen odotuksesta meni se tietty hohto. Se joka tekee asiasta niin ainutlaatuista, kun asian saa jakaa rakastamansa ihmisen kanssa. Silti en mitään kadu ja tiedän, että minusta tulee maailman paras äiti omalle pienelle lapselleni.

Huolehdittavana minulla on kaksi koiraa ja kaksi kania ennestään. Tulevaisuuteeni mahtuu paljon huolta ja pelkoa. Varmasti myös väsymystä, rahahuolia. Silti olen vain päättänyt, että tapahtui mitä tahansa niin selviydyn mistä vain. Tällä hetkellä valoa lähitulevaisuuteeni tuo rakenneultra, joka on ensi viikon torstaina. Juuri sopivasti ennen juhannusta <3