Masu tänään.

Nyt on synnytyksestä melkein viisi kuukautta aikaa. Tuntuu, että aika lentää kuin siivillä. Täällä blogin puolella olenkin muutamia kertoja näyttänyt, että miten paljon raskausarpia minulle tuli raskauden aikana.

Elättelin toiveita, että arvet haalenevat paljon. Turhaan. Ne ovat tulleet jäädäkseen ja ne on ollut vain pakko hyväksyä. Miten kateellinen olenkaan niille, joiden kehoa ei raskauden jälkeen korista pitkät rimpsut punaisia juovia.

Tältä näyttää oma mahani tänään. Ei auttanut rasvaus, ei... :D Napakorusta jäi ikävät arvet, kun raskaus venytti vatsaa.

MAMMA SHOPPAILEE!

Yleensähän en ruokakauppaa ja kirppiksiä lukuunottamatta tälleen pahemmin shoppaile. Mutta tämän eron vuoksi piti ostella uusia juttuja minun ja pojan tulevaan kotiin.

Käytiin pojan kanssa shoppailemassa meille uusi ihana jenkkisänky, divaanisohva sekä sitten minulle mielenvirkistykseksi puhelinkin. Paavo sai omaan tulevaan huoneeseensa tähtikuvioisen maton sekä etukäteen puolivuotislahjaksi kävelytuolin ja syöttötuoliin pehmusteen.

Ihan vähään aikaan ei passaa meidän shoppailla, mutta kiva saada pitkästä aikaa uusia juttuja :)

Raivareita

Pienestä miehestäni on kuoriutunut melkoisen lyhytpinnainen kiukuttelija. Ennen Paavo oli niin helppo tapaus, varsinkin silloin kun lähdimme kaupunkireissuille. Poika odotti kiltisti turvakaukalossaan vaatteet päällä, että sain oman takin niskaan. Hän nautti automatkoita joko jutellen tai nukkuen ja kaupungilla hän oli yhtä hymyä. Vaan ei enää.

Nyt menee ensimmäiseksi hermo siinä vaiheessa kun aletaan pukemaan vaatteita päälle. Turvakaukalossa voidaan odottaa maksimissaan 20 sekuntia ja autossa ollaan kiltisti ensimmäisen kilometrin ajan. Sitten alkaa pullistelu ja sen jälkeen raivarit. Eikä pojalla kyllä liikaa ole päällä, usein vaan ohuttakin ohuempi puku. Kaupassa sentään viihdytään, tosin pieni hetki. Sylissä sitten loppu kauppareissun ajan.

En pääse yksinään enää käymään missään lähikauppaa pidemmällä oikein, esimerkiksi reissut mökillemme saan nyt unohtaa :( Pahin ongelmahan on tuo autoilu. Ehkä ei pitäisi valittaa, mutta onkohan muilla tämmöistä?

"Minäkö muka raivoan? Äiti älä viitsi!"

Yksi onnistunut yö

Kunnon valituspostauksen jälkeen onkin tänne hyvä kirjoittaa yhdestä pienestä edistyksestä ja tämän äitin onnistumisen kokemuksesta.

Meillä kun yöt ovat olleet nyt kaksi viikkoa aivan kauheita. Heräilyä, syömistä ja venkoilua. Vaan eilen illalla Paavo alkoi nukkumaan vellin syötyään klo 19.30, kuten melkein joka ilta. Kiltisti poika kävi nukkumaan, hetken hän sängyssään jutteli ja nukahti rauhalliseen uneen aivan itsekseen ilman tuttia. Itse menin nukkumaan klo 21. Ja mehän nukuttiin. Poika heräsi yöuniltaan vasta klo 05.30, sitä ennen ei syöty kertaakaan eikä laitettu kertaakaan edes tuttia suuhun! Minullahan on melkoisen aamuvirkku poika, hän harvoin malttaa edes aamuseitsemään nukkua :D

Vaan aivan mahtava tunne, kun edes yksi yö nyt meni hyvin ja saatiin nukkua molemmat rauhaisaa yöunta <3

Kahdesta viivasta tähän päivään

Ei tässä voi kun ihmetellä, että miten kauhean nopeasti aika on kulunut. Vastahan ihmettelin positiivista raskaustestiä kädessäni. Ja nyt minulla on jo iso melkein viisi kuukautinen ukkeli <3 Uskomatonta :3

Mamma on väsynyt

Tämä on taas näitä päiviä, kun kaikki menee päin mäntyä! Tosin kovin huonostihan on minun elämässä asiat menneet jo monta viikkoa, mutta tänään on hermo koetuksella ja kovasti!

Paavo ei nimittäin enää nuku hyvin. Hän heräilee yöllä jatkuvasti, tuttia saa suuhun nostella tunnin, parin välein. Lisäksi poika syö pari kertaa yössä ja herää yleensä aamukuudelta. Tänään herättiin viideltä. Varmaan pakko ottaa kapalo uudestaan avuksi, josko siitä jotain apua olisi. Paavo on alkanut liikkumaan ja yöllä kiemurteleekin miten sattuu ja potkii peiton pois. Keskellä yötä kun kävin tuttia suuhun pojalle laittamassa, niin hän omia varpaitaan pimeässä ihmetteli... Itselläni takana yhteensä neljä tuntia pätkissä yöunta. Niin on itseasissa ollut melkein jokayö. EI VÄSYTÄ EI! :(

Aamu ja aamupäivä sitten itkeskeltiin, nukkumaan ei suostuttu kuin max vartin unia. Lisäksi maito ei meinaa maistua millään, syystä että en tiedä. Ehkä hampaat tekevät tosiaan tuloaan. Nyt vihdoin ja viimein poika nukkuu ainakin toistaiseksi vaunuissa maha täynnä maissisosetta. Kymmenisen kertaa piti käydä nostamassa tuttia ja heijaamassa vaunuja.

Tämmöisinä päivinä sitä vaan voi haaveilla, että olisi joku joskus apuna. Yksinhuoltajana on kovin rankkaa :( Vaan periksi ei anneta!

Hei meillä puuroillaan!

Me aloiteltiin Paavolle kiinteät jo todella aikaisin, hänen ollessaan reilun kahden kuukauden ikäinen. Kiinteiden aloituksen myötä refluksivaivat ovat vähentyneet ja hurjan suuret maitomäärät ovat tippuneet pienemmiksi. Mistään kiinteistä ei ole tullut mahavaivoja. Tällä hetkellä ollaan ehditty maistelemaan jo vaikka mitä: porkkanaa, bataattia, perunaa, maissia, persikkaa, luumua, päärynää, omenaa...

Iltaisin Paavo syö vellin, yleensä joko maissi- tai perunaporkkanavellin. Nyt ollaan uutena tuttavuutena otettu kuvioihin mukaan myös aamupuuro. Eli aamuisin herättyään Paavo syö kaurapuuron, johon on sekoitettu mukaan hedelmäsosetta. Hyvin maistuu puuro pojalle, eikä minkäänlaisia mahavaivoja ole puurosta onneksi aiheutunut :) Katselin kaupasta lasten sapuskaosastolta puuroja, mutta ne olivat aivan törkeen kalliita! Verrattuna kun tavallinen minuutti kaurapuuro maksaa alle euron paketti. Sitä olen ostanut ja se on minun pojan vatsalle ainakin mainiosti sopinut.

Näin mennään nyt meillä! Mitenkäs muilla?

Luumuhetkiä <3

Mitäs nyt?

Pitkästä aikaa jaksoin koneelle tulla kirjoittelemaan meidän elämästä. Elämä on ollut todella sekaisin nyt jo yli viikon, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa ehkä. Tai niin ainakin toivoisin.

Paavon kanssa saatiin 60 neliöinen juuri remontoitu rivitalokaksio, jonne muutamme ensi kuussa. Tällä hetkellä asumme vanhempieni luona suuressa omakotitalossa. Paavon hoitoon saan apua nyt porukoiltani ja muutettuani omilleni kotitukipalvelusta. Oma jaksaminen ei ole ollut nyt parasta mahdollista, onneksi on apuja. Paavo on ollut todella itkuinen nyt viikon ajan. Hän reagoi minun stressiini ja kurjaan oloon sekä tähän muuttoon. Lisäksi lääkäri epäili, että hampaat tekevät tuloaan, sillä poika kuolaa ja alaikenet ovat turvoksissa. Päivärytmi on oikeastaan mennyt aika sekaisin, mutta eiköhän rytmi taas löydy uudestaan.

Jotain hyvääkin meille tapahtui; Paavo kääntyi eilen ensimmäistä kertaa itse selältä mahalleen. Yhdessä äitini kanssa taputimme oikein ja Paavo oli aivan ihmeissään. Jotain kivaa tähän jatkuvalta tuntuvan harmauden keskelle sentään kuuluuu.

Huomenna saan pitkästä aikaa muutaman tunnin lapsivapaata ja lähdenkin ystäväni kanssa käymään salilla. Huikean kivaa :)