maanantai 9. maaliskuuta 2015

Hei meillä puuroillaan!

Me aloiteltiin Paavolle kiinteät jo todella aikaisin, hänen ollessaan reilun kahden kuukauden ikäinen. Kiinteiden aloituksen myötä refluksivaivat ovat vähentyneet ja hurjan suuret maitomäärät ovat tippuneet pienemmiksi. Mistään kiinteistä ei ole tullut mahavaivoja. Tällä hetkellä ollaan ehditty maistelemaan jo vaikka mitä: porkkanaa, bataattia, perunaa, maissia, persikkaa, luumua, päärynää, omenaa...

Iltaisin Paavo syö vellin, yleensä joko maissi- tai perunaporkkanavellin. Nyt ollaan uutena tuttavuutena otettu kuvioihin mukaan myös aamupuuro. Eli aamuisin herättyään Paavo syö kaurapuuron, johon on sekoitettu mukaan hedelmäsosetta. Hyvin maistuu puuro pojalle, eikä minkäänlaisia mahavaivoja ole puurosta onneksi aiheutunut :) Katselin kaupasta lasten sapuskaosastolta puuroja, mutta ne olivat aivan törkeen kalliita! Verrattuna kun tavallinen minuutti kaurapuuro maksaa alle euron paketti. Sitä olen ostanut ja se on minun pojan vatsalle ainakin mainiosti sopinut.

Näin mennään nyt meillä! Mitenkäs muilla?

Luumuhetkiä <3

2 kommenttia:

  1. Meillä vielä vaan imetetään. :) On ajatuksena ens kuussa alkaa maistella perunaa, bataattia, porkkanaa jne. kun puoli vuotta alkaa lähestyä. :) Jännää! Onko Paavolla jo jotakin suosikki ruokia, ootko huomannu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij tehän ootte kauan jaksanut olla ihan vaan maitolinjalla, sehän on hieno juttu :) Muistan kyllä mitenkä jännää oli ensimmäisiä kertoja antaa kiinteää ruokaa, joka paikka oli aivan sotkussa :D Paavo tykkää kaikkein eniten hedelmäsoseista, yllätys yllätys :D Lisäksi maissisose on herkkua :) Mitenkään nirso minun poju ei onneksi ole, vaan syö kaikki soseet kiltisti :)

      Poista