Elämäni on ollut viime viikkojen aikana yhtä tunteiden vuoristorataa. Tuntuu, ettei eron käsittely vaan etene. Junnaan paikoillani tuntien vihaa, katkeruutta ja surua. Haaveilin suuresta omakotitalosta, naimisiin menosta ja lapsista. Nyt olen aivan yksin. Miksi juuri minä?

Raskaus on onneksi mennyt kaikilta osin hyvin. Iltaisin pienen ihmeen potkut jaksavat hymyilyttää ja tuottavatkin suuresti iloa ja onnea hieman harmaalta tuntuvaan elämääni. Ehkä olen hieman masentunut tästä kaikesta. Kukapa sitä haluaisi yksin raskaana olla 22-vuotiaana? Paljon ärsyttää muiden ihmisten suhtautuminen asiaan. Osa säälii, kauhistelee. Osa taas koittaa tsempata etten ole ainut tässä maailmassa. Aika moni on halveksunut miestäni, kun hän jätti minut juuri sillä hetkellä, kun olisin sitä rakkautta ja tukea eniten tarvinnut.

Kaungilla käydessäni tunnen piston rinnassani kun nään onnellisia lasta odottavia pariskuntia. Voi, kun minullakin olisi joku. Miltähän tuntuu olla sitten lasta synnyttämässä sairaalassa? Varmasti melkein kaikilla muilla on se rakastava mies mukana, minulla ei ketään.

Äitini on ollut paljon tukena ja puhuukin tästä lapsesta "meidän lapsena". Eikä pelkästään minun lapsenani. Hän aikoo olla niin paljon lapsen elämässä mukana kuin vain voi, täyttämässä sitä aukkoa minkä lapsen isä, minun entinen mieheni lähtiessään jätti. Lapsen isä kyllä osallistuu varmasti jotenkin lapsen elämään, se on pääasia. Mutta en usko, että kovin aktiivisesti. Itse eroperheessä kasvaneena tiedän, että isä on lapselle myös tärkeä, vaikka ei olekaan fyysisesti niin paljon läsnä.

Haaveilen jo siitä, että saan oman lapseni viereen. Ehkä olo ei tunnu sitten niin kamalan yksinäiseltä, kun on joku, josta pitää huolta. Jos jostain olen varma niin siitä, että minusta tulee todella hyvä ja rakastava äiti omalle lapselleni. Ja lapsellani tulee olemaan paljon rakastavia ihmisiä ympärillä minun sukulaisteni ja ystävieni muodossa. Miehen sukulaiset eivät ole edes onnitelleet minua tai olleet tekemisissä ollenkaan enää kanssani. Vahva veikkaus on, että miehen puolelta lapsi ei juurikaan sitä rakkautta tule saamaan. Voinhan toki olla väärässäkin, toivottavasti olen.

Näissä tunnelmissa vietän raskauden puoliväliä, tänään raskausviikko 20+0. Tuntuu hienolta. Huomenna sitten on edessä se kauan odotettu rakenneultra.