keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Raskausviikko 19 käyntiin!

Eilen poksahti taas uusi viikko käyntiin. Tuntuu niin käsittämättömältä, että viikon päästä ollaan jo puolivälissä! Vastahan sitä positiivista raskaustestiä kädessäni pitelin.

Mitään sen kummempia vaivoja tai kolotuksia minulla ei onneksi vielä ole. Illalla aina selälläni maatessa mahassa outo paineen tunne. Välillä olen kuvitellut muutamia liikkeitä tunteneeni, aivan kuin ilmakupla rikkoituisi mahassa. Mitään selkeitä liikkeitä en siis vielä ole tuntenut. Johtuu varmasti etuseinässä olevasta istukasta, joka liikkeitä vaimentaa. Jospa liikkeet alkaisivat muutamien viikkojen sisällä tuntua paremmin :) Vatsa on minusta kasvanut hurjaa vauhtia, muutama tuttavani on ihmetellyt ääneen, että onko mahassani oikeasti vain yksi lapsonen kasvamassa. No kyllä on! :D Maha on muutenkin muuttunut kovaksi palloksi, mahallaan ei pysty enää makaamaan ollenkaan. Oikein "innolla" odotan, minkä kokoinen mahani on sitten loppuraskaudessa... Voi kamala!

Mielealat erosta johtuen edelleen pääosin pettyneet ja surulliset. Välillä itkettää, tosin joskus hieman jo hymyilyttääkin. Pääasia, että lapsen isä haluaa kuitenkin lapsensa kanssa tekemisissä olla ja se on minusta kaikkein tärkeintä.

Paljon ollaan äitini kanssa kuluneiden viikkojen aikana vauvalle kaikkea shoppailtu. Uusia vaatteita, pinnasänky, patja, hattuja, sukkia, tyynyjä yms. Ostettavana edellleenkin yhdistelmävaunut, en osaa päättää ostanko käytettynä vai uutena. Onneksi laskettuun aikaan on vielä monta kuukautta!

Rv 19 aamulla otettu kuva.

2 kommenttia:

  1. Löysin siun blogin vähän aikaa sitten, vaikuttaa ihan kivalta ja jään seurailee :) Harmi juttu tuo eroasia, mutta kasvava masu ja aarre sen sisällä antaa varmasti voimia. :)

    Meilläkin mietittiin pitkään, ostetaanko vaunut käytettynä vai uutena. Käytettynäkin varmasti saisi siistikuntoisia ja hyvin säilyneitä, mutta päädyttiin sitten että ostetaan uutena vähän kalliimmat, joista olis sitten maholliselle kakkosellekin tulevaisuudessa vielä menopeleiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovastihan tuo ero vielä harmittaa, mutta kaikki muuttunut päivä päivältä selkeämmäksi ja helpommaksi. Ensimmäiset liikkeet tunsin kaksi päivää sitten ja voi sitä tunnetta <3

      Itse en vieläkään ole tuota vaunu-asiaa päättänyt. Toisaalta uudet, mutta kun ovat vaan niin älyttömän kalliita. Saahan ne kyllä osamaksulla, mutta silti. Onneksi on aikaa miettiä :)

      Ja mukavaa, että jäät blogiani seurailemaan. Nyt postauksia tullut hieman harvakseltaan työkiireiden takia vaan. Jospas tässä joutaa paremmin nyt kirjoittelemaan :)

      Poista