Muutama lukija on blogia luettuaan kysellyt, että miten lapseni biologinen isä on kuvioissa mukana. Hirveästi en täällä uskalla asiaa sen kummemmin puida, mutta jotan aion silti uskaltaa kertoa.
Paavon oikea isä ei ole koskaan lastaan halunnut nähdä, suostutteluista huolimatta. Hän on suoraan minulle sanonut, ettei lapsi hänelle merkitse mitään. Lastenvalvojalla olen käynyt, mutta sinne isä ei ole ilmestynyt. Eli isyyttä ei ole tunnustettu ja asian käsittely on kesken.
Ja nykyisen mieheni kanssa ollaan asiasta paljon keskusteltu ja ollaan päätetty kasvattaa Paavo alusta asti niin, että hän tietää kuka on oikea isä. Eli nykyinen mieheni ei todellakaan mitään isän paikkaa ole ottamassa, vaikka hyvän kasvatuksen ja miehenmallin lapselleni tuleekin antamaan. Tämä on minusta kaikkein reiluinta lasta kohtaan, että mieheni ei esitä lapselle mitään, mitä ei ole.
Sitä hetkeä, kun poika alkaa oikeasta isästään kyselemään, odotan kauhunsekaisin tuntein. Miten kertoa rakkaalle lapselleen, että kun isä ei sinua halua tavata? Onneksi minulla on aikaa vielä miettiä, miten asiasta puhutaan. Helppoa ei tule olemaan, sen tiedän. Onni on, että lapsellä on silti hyvä ja rakastava perhe ja suku, vaikka sitten ilman sitä oikeaa isää.
Voinko kysyä, kerkesitkö kauan olla yhdessä Paavon isän kanssa, ennen kun tulit raskaaksi?
VastaaPoistaParasta ollakkin rehellinen lapselle. On Paavo kuitenkin onnekas kun hänellä on hyvä ja rakastava äiti. :)
Yhdessä pari vuotta oltiin, melkein koko aika asusteltiin yhdessä ja vuosi ehdittiin kihloissakin olla.. Joo ite just tuota samaa mietin, et alusta asti haluan olla rehellinen, vaikka se lasta jossain vaiheessa varmaan satuttaakin :( Ite yritän olla kyllä niin hyvä äiti kun vaan mahdollista, varsinkin kun oon Paavolle se ainut vanhempi.
PoistaMoikka! En tiedä miten aktiivinen blogisi nykyisin on, kun kahlasin noita vanhoja vaan alusta asti läpi ja päätin kommentoida tätä isä-asiaa.
VastaaPoistaMun biologinen isä jätti mun äidin hänen ollessa 9kk raskaana. Sen jälkeen miestä ei ole näkynyt. Hänelläkin oli ongelmia myöntää isyyttään, vaikka asiasta ei ollut mitään epäselvyyksiä. Äitini tapasi "isäni" J:n minun ollessa 3kk vanha. He menivät naimisiin 5 vuotta myöhemmin ja ovat edelleen naimisissa.
Biologista isää en ole koskaan nähnyt, hän ei ole ollut missään yhteydessä minuun, eikä ole osoittanut minua kohtaan mitään kiinnostusta. (Olen nyt 22 ja odotan esikoistani)
Biologinen isäni ei koskaan ole merkannut minulle mitään, vaan "isäni" J on ollut elämässäni aina ja hän on minulle iskä, ainoa oikea ja rakkain.
Olen kyllä 12v allekirjoittanut adoptiopaperit, eli J on virallisesti myös huoltajani/isäni.
Myös J:n vanhemmat ukkini ja mummini ovat korvaamattomat, vaikkeivat mitään sukua biologisesti olekkaan.
Toivoisin että miettisit vielä asiaa, jos nykyinen miehesi haluaa olla rinnallasi ja huolehtia Paavosta, antaisin ajan mennä ja sinuna miettisin onko parempi, että lapsella on lähellä ihminen joka hänestä välittää, josta voi tulla tärkeä ja isän kaltainen, ehkä jopa kokonainen isä jonain päivänä.
Toki biologisesti isä on toinen, mutta isäksi minun mielestä ei voi kutsua ihmistä, joka on niin raukkamainen, että jättää rakastamansa naisen yksin ja omaa lastansa ei halua edes nähdä.
Itse en ainakaan voisi parempaa isää ja isovanhempia toivoa ja biologinen isä eläkööt elämäänsä tyytyväisenä raukkana ties missä.