keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tervetuloa raskausarvet!

Viikko sitten itseäni peilailin ja kauhukseni huomasin, että ensimmäiset raskausarvet ovat ilmestyneet. Ensimmäiset raskausarvet ilmestyivät minulle siis raskausviikolla 27+0. Painoa minulle on koko raskauden aikana kertynyt noin 5 kiloa.

Raskausarpia on minulla tällä hetkellä molemmissa kyljissä sekä yksi alavatsassa. Arpia yritin kuvata, mutta se oli hankalaa. Kuitenkin punaiset viirut jo selkeästi näkyvät ja lisää varmasti tulee. Osasin kyllä odottaa, että minulle arpia raskauden myötä tulee paljon. Ihoni on aina ollut kuiva ja se vaikuttaa varmasti raskausarpien syntymiseen paljonkin. En kuitenkaan osannut odottaa, että arvet ilmestyvät jo näin aikaisin. Monilta olen kuullut, että niitä alkaa tulla vasta juuri ennen synnytystä. Miltähän kehoni mahtaakaan näyttää sitten synnytyksen jälkeen? :o














Kovin ahkerasti olen vatsaa, rintoja sekä kylkiäni rasvaillut aamulla ja illalla nukkumaan mennessäni. Aamulla rasvaan yleensä perusvoiteella ja iltaisin ihan öljyllä.




















Aqualan L
Käytän perusvoiteena ihon rasvaukseen yleensä aamuisin. Hajusteeton perusrasva. Imeytyy nopeasti ja on hinnaltaan edullinen. Hinta 9,30 €.

Decubal Body Lotion
Hyvä tuote kuivalle iholle, hajusteeton tämäkin. Rasvapitoisuus 16%. Hinta 7,70 €.

Vichy Complete Action Anti-Stretch Mark Cream raskausarpivoide
Apteekista ostin kun siellä myyjä tuota tuotetta niin kovasti suositteli. Voide on tarkoitettu nimenomaan raskausarpien ehkäisyyn. Imeytyminen kestää jonkin aikaa. Hintaa en muista, enkä netistä löytänyt. Hinta muistaakseni hieman yli 20 €.

Bio-Oil
Viimeisenä se lempparini! <3 Aivan ihanan tuoksuinen öljy, voisin rasvailla ihoani jatkuvasti kyseisellä tuotteella :D Tuoksu on minusta aivan mielettömän hyvä, ei liian voimakas. Tuotetta käytetään raskausarpiin, kuivuneelle ja ikääntyvälle iholle. Kaverini suositteli ostamaan apteekista Bio-Oilia, olen todella tyytyväinen ollut. Hinta 11,90. 

Siinäpä käyttämäni voiteet ja öljy. En osannut valita vain yhtä tuotetta arpien ehkäisyyn, joten käytän muutamia vuorotellen. Kuitenkin eniten tuota Bio-Oilia tällä hetkellä. Löytyykös muilta yhtä "kivoja" raskausarpia jo? :D

6 kommenttia:

  1. Itsellä menossa nyt rv 28+5, mutta toistaiseksi olen vielä säästynyt arvilta. Laiskanpuoleisesti olen rasvaillut, vaikka koko ajan saan kyllä siitä muistutusta.. pienikin erehdys rapsuttaa vatsaa, ni johan mies huutaa, että rasvaamaan mars! :)

    Silloin kun muistan rasvailla, käytössäni on Palmer's massage lotion for stretch marks, virontuliaisina ostettu. Tuoksu on ainakin ihana, levittyy ja imeytyy hyvin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän noita jokunen sinullekin ehdi ilmestyä, ainakin jossain vaiheessa raskautta :D Minä taas olen aivan pakkomielteisesti rasvaillut jo rv 15 eteenpäin, silti noita näkyy ilmestyvän. Tasan ei käy onnenlahjat...Ainakin omalla äidilläni tuli raskauden aikana paljon arpia, joten uskoisin, että sama homma myös minulla :(

      Poista
  2. Luulin selvinneeni tähän asti ilman niitä, mutta tänään paremmassa valossa bongasin kyljestä haaleita arpia. En kyllä yhtään ihmettele, oon maailman laiskin rasvaamaan yhtään mitään kohtaa kropassa. Pitää vissii kunnostautua, on miula hankittu jo viikolla 11 sopivat rasvat. Vielä kun joku jaksas aamulla kaivaa ne kaapista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää vaan ottaa se ihon rasvaaminen tavaksi! Itse aina suihkun jälkeen ennen nukkumaanmenoa rasvailen illalla ja sitten aamulla heti herättyäni. Nyt rasvat käyttöön, kerran olet niitä jo hankkinutkin ihan hyvissä ajoin jo :D

      Poista
  3. Raskausarpia ensimmäisestä raskaudesta juu, ovat jo onneksi haalenneet tähän mennessä ;) Silloin tuli aika laiskasti rasvailtua/öljyttyä, ja nyt olen ottanut opikseni.. Käytin tuota Bio-Oilia raskausarpien "jälkiehkäisynä", mutta en itse tykännyt, en hajusta enkä koostumuksesta. Olen ilmeisesti ainoa joka dissaa tuotetta, muilta olen saanut vaan kehuja ko. purnukan sisällöstä :D Mikäpäs siinä, itse kirjoitin aiheesta öljyistä täällä: http://hippublogi.blogspot.fi/2014/08/minun-suosikkioljyni.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain muistan lukeneeni, että ei se ihon rasvaus nyt niin hirveästi vaikuta siihen, tuleeko arpia raskauden aikana vaiko ei. Liekö sitten totta, en tiedä. Mutta eihän ihon säännöllisestä rasvaamisesta voi haittakaan olla :D

      Minäkin oon tuosta Bio-Oilista kuullut suurimmaksi osaksi vain hyvää palautetta. Mutta eihän sama tuote voi kaikille sopia tai olla mieleen! Olet näköjään aika paljon erilaisia öljyjä käyttänyt. Minusta ainakin tuntuu, että öljyt ovat parempia kuin perusvoiteet.

      Poista