keskiviikko 6. elokuuta 2014

Sokerirasitukset ja lääkärineuvola rv 26+6

Tiistaina kävin sokerirasituksessa ja samalla oli sitten lääkärineuvola. Minulla oli aika klo 7.10, jolloin otettiin paastoverinäyte. Sen jälkeen sainkin juoda tuon ihanan imelän litkun. Maistui aivan ylimakealta vadelmamehulta.

Odotellessani tapoin aikaa neulomalla ja surffailemalla puhelimella. Tunnin päästä menin uudestaan piikitettäväksi. Onneksi minulla on hyvät suonet, mistä saa helposti verinäytteen otettua :D

Suoraan toisen verinäytteen ottamisen jälkeen pääsinkin terveydenhoitajan luokse. Juteltiin jälleen kerran yleisesti kuulumisistani ja voinnistani. Painoa minulle on päässyt kertymään hieman liian nopeasti, melkein kilo viikossa... Hieman sitä itse säikähdin, mutta terveydenhoitaja ei siihen kummempaa huomiota kiinnittänyt, kysyi vain onko ruoka maistunut :D Mittauksiakin tehtiin:

Verenpaine 131/83
Hemoglobiini 125
Sf- mitta 28 cm
Sikiön sydämensyke 149
Liikkeet ++














Sitten vaihdoinkin jo huonetta ja pääsin lääkärin luona käymään. Kaikki oli kuin pitääkin, kohdunsuu kiinteä ja kiinni. Lääkärin tunnustellessa vatsaani vauva sattuikin juuri silloin potkaisemaan kovasti ja lääkäri sitä naureskeli :D Lääkäriltä kyselin jo viikkoja jatkuneista kylkikivuistani. Eli kipua tuottaa istuma-asento ja se tuntuu aina oikealla puolella rintaliivin kaaren alla. Lääkäri epäili, että kasvava vatsa painaa jotakin hermoa, koska kipua on vain istuessa. Lääkäri myös hieman varovaisesti varoitti, että kipu tulee aivan varmasti pahenemaan, kun vatsa kasvaa.

Sitten jo pääsinkin melkein suoraan viimeisen verinäytteen ottamiseen. Olipa melkoisen piikitetty olo, kun reilun parin tunnin sisällä minusta otettiin kolme laskimoverinäytettä ja vielä hemoblobiini sormenpäästä : D

Kotona huomasin, että kädet tärisee ja huimaa. Äkkiä sitten jääkaapista hieman paniikissa aamupalaa otin ja olo helpottikin syödessä :) Muuten minulla ei esiintynyt itse sokerirasituksen aikana huonovointisuutta tai muita sen kummempia oireita, hieman päähän välillä koski.

Aivan paniikissa sokerirasituksen tuloksia odottelin, ne sainkin seuraavana päivänä. Ja nehän olivat aivan erinomaiset onneksi! Kylläpä helpotti tuo tieto tuloksista.
Paasto 4.5 (raja 5.2)
1h 7.2 (raja 9.9)
2h 6.0 (raja 8.5)

Sain myös ajan sosiaalityöntekijälle, jossa yhdessä katsotaan mitä tukia olen oikeutettu saamaan. Hieman myös varmaan elatusasioista kyselen etukäteen. Tuota sosiaalityöntekijän tapaamista odotan kyllä kovasti, mahtavaa saada neuvoa ja apua taloudelliseen tilanteeseeni, nyt kun yksin lastani odotan! :)

Lopuksi mahakuva, rv 26+2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti