"Äiti, missä mun isi on?"

Muutama lukija on blogia luettuaan kysellyt, että miten lapseni biologinen isä on kuvioissa mukana. Hirveästi en täällä uskalla asiaa sen kummemmin puida, mutta jotan aion silti uskaltaa kertoa.

Paavon oikea isä ei ole koskaan lastaan halunnut nähdä, suostutteluista huolimatta. Hän on suoraan minulle sanonut, ettei lapsi hänelle merkitse mitään. Lastenvalvojalla olen käynyt, mutta sinne isä ei ole ilmestynyt. Eli isyyttä ei ole tunnustettu ja asian käsittely on kesken.

Ja nykyisen mieheni kanssa ollaan asiasta paljon keskusteltu ja ollaan päätetty kasvattaa Paavo alusta asti niin, että hän tietää kuka on oikea isä. Eli nykyinen mieheni ei todellakaan mitään isän paikkaa ole ottamassa, vaikka hyvän kasvatuksen ja miehenmallin lapselleni tuleekin antamaan. Tämä on minusta kaikkein reiluinta lasta kohtaan, että mieheni ei esitä lapselle mitään, mitä ei ole.

Sitä hetkeä, kun poika alkaa oikeasta isästään kyselemään, odotan kauhunsekaisin tuntein. Miten kertoa rakkaalle lapselleen, että kun isä ei sinua halua tavata? Onneksi minulla on aikaa vielä miettiä, miten asiasta puhutaan. Helppoa ei tule olemaan, sen tiedän. Onni on, että lapsellä on silti hyvä ja rakastava perhe ja suku, vaikka sitten ilman sitä oikeaa isää.

HEI ME MUUTETAAN!

Meidän poppoo (eli siis minä, Paavo, mieheni ja meidän eläimet) muutetaan ensi kuun lopussa uuteen asuntoon! Ollaan jo muutamia kuukausia etsiskelty uutta asuntoa, jotta Paavolle saataisiin oma huone. Tähän asti ollaan asuttu 52 neliöisessä kaksiossa koko porukka ja välillä on kieltämättä ahdasta ollut :D

Noh eilen sitten sainkin ilouutisen, että saimme asunnon :) Kyseessä on puolen kilometrin päässä sijaitseva 75 neliöinen rivitalokolmio, jossa on oma sauna ja vaatehuone. Lisäksi asunnossa on tietenkin se kaivattu lastenhuone, erillinen keittiö ja suuri piha koirille. Täydellinen asunto siis meille!

Kylläpä olen nyt iloinen :) Eikun muuttoa sitten järjestelemään ja uuteen kotiin sisustusta suunnittelemaan. Millaistahan mahtaa olla muuttaminen noin pienen lapsen kanssa? Onneksi on mummot ja ukit tukena, ehkä me muutosta selvitään :)

Pojan peti pehmoinen

Jatketaan nukkumiseen liittyvässä teemassa vielä tämän postauksen osalta. Nyt esittelen Paavon sängyn täällä blogin puolella!

Paavo nukkui vieressäni pari ensimmäistä viikkoa synnytyksen jälkeen. Oikeastaan sen aikaa, kun imetin. Sitten kun imetys tyssäsi niin siirtyi poika nukkumaan omaan sänkyynsä. Ongelmitta ei selvitty. Paavo oli tottunut nukahtamaan tissille aiemmin. Tutti alkoikin kelvata sitten nukutuksessa tissin korvikkeena ja poika tottui nukahtamaan itse omaan sänkyynsä.

Paavon sängyssä on sävysävyyn reunapehmuste ja katosverho, ne olenkin aiemmin jo täällä blogin puolella esitellyt. Sängyn päädyssä on suuri pehmolelulauma, lahjoja sukulaisilta ja ystäviltä <3 Enää ei sängyn pääty ole korotettuna, sillä refluksioireet ovat kiinteiden aloittamisen myötä helpottaneet :)

Vieläkös muiden vauvat nukkuvat vieressä vai joko jo ihan omissa sängyissään? Minä en itse osaa nukkua, jos vauva nukkuu vieressä. Herään pieneenkin ääneen tai tuhahdukseen, siinä myös yksi syy, miksi poikani nukkuu omassa sängyssään :)

Miten meidän yöt menee nykyään?

Hieman on meidän yön rytmit muuttuneet Paavon kasvettua. Olen huomannut, että poju menee melkein kellon tarkasti samaan aikaan yöunille ja syö yöllä aikalailla samaan aikaan. Kiinteiden aloitus ei ole mitenkään vaikuttanut yösyöttöihin. Eli Paavo syö yhtä monta kertaa ja samoihin aikoihin öisin, vaikka kiinteät ollaan jo aloitettu.

Yöunille aletaan klo 20-20.30. Paavo käy kiltisti oikeastaan aina nukkumaan, ei tarvitse enää käydä juoksemassa tuttia suuhun enää. Kapalossa Paavo nukkuu edelleen, päivällä olen välillä yrittänyt nukuttaa ilman. Tosin aika huonolla menestyksellä. Varmasti sitten, kun lapsi hallitsee paremmin kehoaan, etenkin käsien heiluttamista niin kapalosta on helpompi luopua. Neuvolassa kapaloinnista kyselin ja neuvolan tätin kanta oli, että siitä ei 2,5 kuukauden ikäisen lapsen kohdalla ole mitään haittaa motorisen kehityksen kannalta. Eli kapalossa vielä nukutetaan! :)

Ensimmäisen kerran Paavo herää syömään noin klo 03 yöllä. Sitä ennen on saattanut herätä kerran, mutta tutin suuhun laittamalla jaksaa hyvin nukkua tuonne kolmeen asti. Syötön jälkeen nukahtaa välittömästi takaisin omaan sänkyynsä. Toisen kerran Paavo herää syömään klo 06 aamulla. Siitä sitten unet vielä jatkuvat tuonne 07 asti, jolloin noustaankin ylös aamutouhuihin.

Eli kahdella yösyötöllä mennään tällä hetkellä! Yöunta Paavo nukkuu siis yhteensä noin 11 tuntia. En oikein tiedä, että kuinka usein tuon ikäiset normaalisti heräävät öisin syömään? Mutta kovin tyytyväinen olen. Saan itsekin pidemmän unipätkän kun alan Paavon kanssa samoihin aikoihin nukkumaan.

Pienet torkut ilman kapaloa :)

Yksinhuoltajuudesta.

Takana on oman elämäni rankin vuosi. Samalla myös se tärkein,  kuluneen vuoden tulen muistamaan aina. Yksin jäin jo alkuraskaudessa lapsen kanssa, eikä lapsen isä ole sen kummemmin halunnut meidän kanssa tekemisissä olla. Nyt kun miettii raskautta niin mieleen tulee ensimmäiseksi vain se kamala pelko, suru ja ahdistus, mitä yksinjääminen raskaana ollessa aiheutti. Onneksi raskauteni oli muuten helppo, vaikka henkisesti olikin raskasta aikaa.

Ensimmäinen kuukausi lapsen kanssa oli vaikea. Todella vaikea, eikä siitä minulla ole juurikaan muistikuvia. Muistan lähinnä sen kun kuljin kotonani käytävää edestakaisin vatsakipujaan huutavan vauvani kanssa. Itkettiin molemmat, minä väsymysta ja vauva kipujaan. Yksinhuoltaja ja vatsakipujaan huutava refluksilapsi on välillä melkoinen yhdistelmä... Onneksi sain paljon apua vanhemmiltani ja nykyiseltä mieheltäni, ilman heitä en olisi selviytynyt. Neuvolasta olen myöskin paljon saanut tukea.

Nyt meillä arki jo sujuu ihan hyvin ja koen, että pikkuhiljaa alan olla taas "elossa". Kun olen oppinut tuntemaan oman lapseni itkut ja tarpeet niin osaan niihin nopeammin reagoida. On tässä kasvanut itsekin ihmisenä ja oppinut yhtä sun toista. Paljon joudun tekemään etukäteen valmiiksi, koska melkein aina vauvan kanssa olen päivät yksin. Esimerkiksi kun on aikaa niin teen ruuan itselleni valmiiksi, lataan pyykit koneeseen, laitan vauvalle ruokaa yms. Melkein kaikki vapaa-aikani silloin kun vauva nukkuu niin menee oikeastaan joko kodin siivoamiseen, eläinten hoitamiseen tai ruuan laittamiseen. Nyt kun Paavo on alkanut kiinteitä ruokia syömään, niin Paavonkin ruokien valmistukseen ja pakastamiseen menee oma aikansa. Eli yksinhuoltajana minulla ei valitettavasti aikaa omaan rentoutumiseen oikeastaan ole. Vaunulenkit on minulle sitä omaa "terapiaa", kuulokkeet korvissa sitä pystyy unohtamaan hetkeksi kaiken stressin.

Kuitenkin sanoisin tämän olevan enemmän henkisesti rankkempaa kuin fyysisesti. Koen paljon huonoa omatuntoa siitä, että lapsellani ei ole ehjää perhettä eikä kahta rakastavaa vanhempaa. Lapsellani on vain minut. Huomaan, että yritän joskus jaksaa tavallaan kahden vanhemman edestä. Eniten mieltäni painaa se, että entä jos minulle tapahtuu jotain. Kuka silloin pitää lapsesta huolta? Ehkä tyhmää ajatella noin, mutta kun on täysin yksin lapsestaan vastuussa niin kaikkea sitä tulee mietittyä ja ennalta pelättyä.

Ehkä tästä tuli hieman negatiivissävytteinen kirjoitus? Ikinä en itse tietoisesti yksin alkaisi lasta hankkimaan tai kasvattamaan, mutta minun tapauksessani ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Jokatapauksessa vaikka on ollut todella rankkaa, niin en tätä ikinä pois vaihtaisi. Se rakkaudentunne, mitä omaa lastaan kohtaan tuntee niin on aivan jotain mieletöntä! <3 Ei sitä pysty toiselle selittämään, vaikka kuinka yrittäisi. Lyhyesti jos yritän selittää niin rakastan enemmän kuin omaa elämääni ikinä.

<3

Paavo esittelee kotivaatetustaan viikon ajalta

Sain tämmöisen kuvapainotteisen postausidean, jossa esittelemme Paavon vaatetusta viikon jokaiselta päivältä. Kuvat on otettu aamulla aina aamupesujen jälkeen. Vaatteita tosin joudumme vaihtamaan monta kertaa päivässä johtuen kiinteiden aloittamisesta. Syöminen sotkee aika paljon :D

Meillä käytetään kotona mukavia ja kevyitä vaatteita. Poika kun on aika kova hikoamaan, niin ei käytetä esimerkiksi paksumpia huppareita ollenkaan. 

maanantai

tiistai

keskiviikko

torstai

perjantai

lauantai

sunnuntai

Itse olen aivan ihastunut noihin lauantaina päällä olleisiin kissa-kuvioisiin potkuhousuihin! Bongasin ne kirpparilta pari viikkoa sitten. Onneksi ne ovat kokoa 68cm, joten ovat sopivat Paavolle vielä jonkin aikaa, eivätkä heti käy pieneksi :) Paavo käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 62-68 cm. Muutama pienikokoinen 74 cm body on jo tosin käytössä! Aika menee todella äkkiä, mulla ei ole enää pientä vauvaa, vaan iso ukkeli <3

Äitin kauhunhetkiä...

Eilen tapahtui se, mitä monesti jo ennalta olen pelännyt. Paavo tippui sohvalta.

Meillä on tosi leveä divaanisohva ja siinä Paavo usein köllöttelee. Paavo ei ikinä ennen ole kääntynyt itse mahaltaan kyljelleen, ennenkuin eilen. Hetkeksi kun silmä vältti niin kuului TUMPS ja oma sydän jätti muutamia lyöntejä välistä.

Paavo kovasti säikähti, mutta rauhoittui heti kun otin hänet syliin. Päällisinpuolin kaikki kunnossa. Äkkiä soitin vielä päivystykseen sairaanhoitajalle ja kysyin, että pitääkö tuoda poika näytille. Sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että kun Paavo on täysin normaali niin riittää kun kotona seurailen. Yö meni todella hyvin ja poika on täysin omaitsensä. Taidettiin selvitä säikähdyksellä.

Ja nimenomaan itse kyllä säikähdin enemmän kuin lapsi. Huono äiti-fiilis on vellonut kurjasti mielessä :( Enää en ikinä häntä mihinkään jätä, mistä on pienikin mahdollisuus pudota. Onneksi tästä oppii!