Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapseensa. Saman äidin lapsi teki hänet säännöllisesti hulluksi.
Oli tavallinen äiti, joka uupui lapsensa itkuun. Äiti, joka
silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä
kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.
Oli tavallinen äiti,
joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään.
Kotiin tullessa komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään
helpotuksesta.
Oli tavallinen
äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä eikä
erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat
söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.
Oli
tavallinen äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä
epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi
sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.
Oli tavallinen
äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään
kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtälailla vajaita ja täysiä.
Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota turvaa, mutta olikin itse
kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua,
jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.
Oli
tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen
täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi
tärkeimmästä.
Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään
aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi sukulaistensa hoitavan lastaan
yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.
Oli tavallinen äiti, joka
päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana
pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea
esimerkki lapsilleen.
Oli tavallinen äiti, joka katsoi
lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä. Joka, kuin vahingossa,
lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.
Oli tavallinen äiti, joka niin kovasti kaipasi puolisoaan. Vaan ei
osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kakkavaippojen ja tiskirättien
takaa.
Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän rakkautensa äärellä.
Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti.
Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen
erityinen, ja juuri siksi täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.
Kaikille meille. Tavallisille äideille.<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti