Kuka mukaan synnytykseen?

Miten voi olla niin vaikeaa päättää, kenet otan mukaan synnytykseen? Vai otanko ketään? Olisiko synnytykseen niin kamalaa mennä yksin, vaikka ensisynnyttäjä olenkin? Kyllähän moni nainen varmaan joutuu synnytyksen yksin kokemaan, esimerkiksi silloin kun mies joutuu jäämään vahtimaan perheen lapsia.

Asiaa kun olen pohtinut niin minusta minulla on neljä vaihtoehtoa.

1. Voisin ottaa mukaan synnytykseen lapsen isän. Lapsen isä on osittain jo luvannutkin synnytykseen osallistua. Kuitenkin mieltäni painaa se, että entä jos hän ei sairaalaan ilmaannukaan? Hän on nimittäin tehnyt tosi paljon minulle sitä, että jättää viesteihin ja puheluihin vastaamatta. En vain luota siihen, että hän on mukana synnytyksessä.

2. Toinen vaihtoehto olisi ottaa synnytykseen mukaan oma äitini. Äitini olisikin kovin halukas mukaan lähtemään. Itse en vaan ole asiasta kovin innostunut. Tuntuu jotenkin, että olen jo aikuinen ja minun pitää selvitä tästä ilman äitiä. Ei vaan tunnu luonnolliselta ottaa äitiä mukaan, vaikka en mitään pahaa tarkoitakaan.

3. Kolmas ja ehkä se mietityttävin vaihtoehto olisi tuo Doula eli vapaaehtoistyöntekijä. Doulan tehtävänä on auttaa äitiä kokemaan synnytys turvallisena ja positiivisena tapahtumana. Käsittääkseni Doula on mukana synnytyksessä ponnistusvaiheeseen asti, voin toki olla väärässäkin. Doulakorvaus on synnyttäjältä 50 euroa, joka käytetään doulatoimintaan.

En oikein osaa sanoa, että mitä ajattelen tuosta Doula-toiminnasta. Toisaalta voisi olla hyvä juttu, että olisi hieman tuntemattomampi henkilö tukena synnytyksessä. Toisaalta taas ei.

4. Vaihtoehto neljä. Alussa tästä jo kirjoitinkin. Entä jos vaan menisin synnyttämään yksin? Onhan siellä kokeneita hoitajia turvana varmasti. Ei yksin synnytykseen meneminen minua ajatuksena edes kauhistuta tai pelota. Jotenkin se vain tuntuisi tällä hetkellä ihan parhaalta vaihtoehdolta. Tai sitten se voisi olla vain se varavaihtoehto, jos lapsen isä tekeekin oharit.

Päivä päivältä tunne siitä, että haluan mennä synnyttämään yksin, on vain vahvistunut. Otetaankohan yksin menevää synnyttäjää jotenkin eritavalla huomioon sairaalassa? Voikohan synnytyksestä ylipäänsä jäädä ihan hyvä ja positiivinen kokemus, vaikka siellä yksin olisinkin? Olisikohan ihan tuhoon tuomittu ajatus? :D

Hukassa.

Neuvolakäynnillä tuli puheeksi, että kannattaisi lapsen isän kanssa miettiä jo huoltajuus- ja elatusasioita hieman etukäteen. Hiemanhan se on hankalaa, kun lapsen isä ei halua minua nähdä, eikä vastaa puhelimeensa, kun yritän soittaa. Tekstiviestillä olen vähän yrittänyt saada asioihin selvyyttä, tosin aika huonolla menestyksellä.

Huoltajuuden suhteen toivoisin kovasti, että lapsen isä suostuisi siihen, että olen lapsen yksinhuoltaja. Uskonkin, että hän siihen suostuu. Eihän tuollaisesta ihmisestä oikein huoltajaksi ole, kun ei mitään lapseen liittyviä asioita halua kanssani selvittää. Kysyin lapsen isältä huoltajuudesta, vastaus on edelleen, että aivan sama.

Lapsen isä haluaa ehdottomasti dna-testit, ei suostu tunnustamaan isyyttään ilman testiä. Kuvittelee siis, että lapsen isä voi mahdollisesti olla joku muu kuin hän. Tämä asia minua loukkaa todella syvästi. Varmaan hän on koko suvulleen kertonut, ettei edes välttämättä ole lapseni isä. Minulle hän on suoraan sanonut, ettei usko olevansa lapsen biologinen isä. Aivan sama sitten, mitä siihen yritän vastaan sanoa. Totuushan on se, ettei muita isäehdokkaita todellakaan ole, valitettavasti. Melkein toivoisin, että olisi.

Elatusmaksuja en tule varmasti lapsen isältä ainakaan kokonaisuudessa samaan. Hänellä on rahasotkuja, joten ei varmasti kykene maksamaan edes sitä minimisummaa, mikä hänen kuuluisi lapsestaan kuukausittain maksaa. Eli siis Kelahan todennäköisesti lapsen elatusmaksut tulisi maksamaan, jos isyys selvitetään.

Mielessäni onkin käynyt, että entä jos isyys jätetään vain selvittämättä. Jos minä kieltäisin isyyden selvittämisen ja tämä lapsen isä ei halua isyyttään tunnustaa ja selvittää. Silloinhan kunta maksaisi lapsen elatusmaksun, koska olen pienituloinen. Lapsen isä ei halua näillä näkymin olla lapsen kanssa tekemisissä, joten onko sillä mitään väliä jos hän ei virallinen isä ole? Lapsellahan on oikeus sitten 15-vuotiaana saada selville biologinen isänsä, jos hän haluaa sen selvittää. Ja toki lapselle voisin kertoa kuka hänen isänsä on jo aiemminkin. Suostuisin siihenkin, että lapsi isäänsä näkisi, jos isä siihen suostuisi. Yritän vaan tässä miettiä mikä olisi lapsen etua palvelevaa ja helpointa minun sekä lapsen kannalta.

Koen jo nyt huonoa omatuntoa siitä, jos lapsi elää ilman isää. Mutta niinhän lapsi tulee elämään joka tapauksessa. Mielessäni jo pyörii se kamala päivä, kun lapsi ääneen ihmettelee, että kuka hänen isänsä on ja miksi isä ei halua häntä nähdä. Olen aivan sanoin kuvaamattoman vihainen, en ymmärrä miten joku ihminen vaan voi elää sen asian kanssa, että on lapsensa hylännyt. Voihan se toki olla, että synnytyksen jälkeen isää alkaakin oma poika kiinnostamaan, mutta en oikein usko. Aika näyttää.

Kateeksi käy niitä, joilla on se toinenkin osapuoli iloitsemassa raskaudesta ja tulevasta perheenlisäyksestä. Minulla vaan ei ole ketään.