Fysioterapia 27.7

Saavuttiin pojan kanssa neuvolan tiloihin odottamaan fysioterapeutin luokse pääsyä eilen, noin kymmenen minuuttia ennen sovittua aikaa. Meillä oli aika klo 15, vielä klo 15.15 ei kuulunut tai näkynyt ketään... Alkoi mietityttää, että mikähän tässä nyt oikein mättää :D Onneksi raskaudenajan neuvolatäti sattui tupsahtamaan luoksemme ja kyseli, että mitäs me odotamme. Fysioterapeuttia, sanoin. Hän koneelta selvitti, että on tullut sekaannus ja fysioterapeutti onkin eri paikkakunnalla, kuin missä oli sovittu. Pikaisesti neuvolatäti soitti tälle meidän fysioterapeutille ja terapeuttitäti lähtikin ajamaan luoksemme. Ihanaa, että tämmöisestä sekaannuksesta huolimatta aikaa ei tarvinnut siirtää.

Odotimme fysioterapeuttia 20 minuuttia vielä puhelun neuvolan odotustiloissa. Paavo leikki puupalikoilla, autoilla ja söi samalla välipalaksi hedelmäpiltin ja riisikakun. Onneksi odottaminen sujui hyvin, eikä poika pahemmin kiukunnut. Vihdoin ja viimein fysioterapeutti saapui paikalle ja päästiin itse asiaan. Hän kyseli paljon, mitä poika osaa. Noh osaa istua tukevasti, muuta ei juurikaan liikkumisen osalta.

Fysioterapeutti jumppaili pojan kanssa, laittoi häntä konttausasentoon ja polvilleen tukea vasten. Hän sanoi, että kovin näyttää siltä että pojasta peppukiitäjä on kovaa vauhtia tulossa ja hän painottikin sitä, ettei se ole hyvä asia. Jossain vaiheessa Paavolle alkoi riittää mahallaan olo ja käpy kärähtikin ihan kunnolla. Poika rauhoittui vasta minun sylissäni ja tehtiinkin päätös, että nyt on parempi lopettaa. Sain ohjeeksi kotona laittaa poikaa polvilleen tukea vasten ja siitä pitäisi sitten opettaa liikerataa, kuinka päästä alas konttausasentoon. Fysioterapeutti neuvoi myös, että kannattaa laittaa huivi lapsen vatsan alta ja nostaa sen avulla varovaisesti lasta ja hieman keinuttaa. Fysioterapeutti antoi uuden ajan jo parin viikon päähän, eli käynnit jatkuvat. Ja se on mielestäni tosi hyvä juttu, että minun lisäkseni jokin muu ihminen seuraa ja auttaa meitä tässä asiassa. Itse koen olevani aika hukassa.

En suoranaisesti kovin innoissani ole ainakaan tuosta huivin avulla tehtävästä jumpasta. Jotenkin oma motivaatio meinaa olla hukassa ja olenkin kovin turhautunut ja väsynyt odottamaan, sitä että poika joskus oppisi liikkumaan. Tuntuu vaan jotenkin älyttömän tyhmältä alkaa jonkun huivin kanssa poikaa keinuttelemaan siinä toivossa, että hän siitä itse oppisi...Äh!

Noh tänään kuitenkin reenattiin Paavon kanssa konttaus asentoa ihan hyvällä menestyksellä. Poika pysyy kontillaan ihan hyvin ja siinä hieman keinuu, kun haluaisi päästä liikkelle eteenpäin. Heti kun poika laskeutuu kontiltaan mahalleen niin alkaa vinkuminen, ei ole hyvä olla näin.