maanantai 15. kesäkuuta 2015

Koirat arjen auttajina?













Tuo kaksikko. Ennen ajattelin, että hitto kun nuokin ovat melkein aina jaloissa pyörimässä. Tarkemmin kun ajattelee, niin hittolainen. Noista on muuten apua, kun yksin vauva-arkea pyörittää. Aivan oikeasti!

Minun poikani rakastaa koiriamme. Parhaat hymyt ja nauruvat saavat nuo karvaturrit osakseen. Poika ei kovinkaan kauaa lattialla viihdy. Kun hän alkaa olla sitä mieltä, että nyt riitti mulle tää lattialla oleminen niin koiria hän jaksaa vielä tovin lattialla ollessaan ihmetellä. Näin saan muutaman minuutin lisäaikaa tarvittaessa. Poika kun alkaa lattialla ollessaan känistä niin yleensä toinen koirista lähteekin katsomaan, että mikäs pojalla nyt on. Sitten alkaakin yleensä kuulua riemunkiljahduksia.

Toinen ehkä jopa vielä suurempi hyöty on koirista siivoojina. Poika kun nakkelee maissimaksun jämiä, ruuantähteitä tai muuten vaan puklailee niin koirat ovat kyllä viivana siivoamassa. Onneksi omistan kaksi ruualle persoa koiraa! Jo silloin kun poika kovasti röyhtäisee, niin koirat rientävät katsomaan että tulikos lattialle sotkua. Hieman jos ällöttävää :D Vaan eipä tarvitse itse jatkuvasti lattioita luututa. Paljon puklaileva lapsi kun poikani on, niin voi vitsit noi koirat on suuri apu!

Muilla on ehkä apuna puoliso, minulla koirat. Nyt taidankin lähteä antamaan noille karvakintuille ylimääräiset koirankeksit. Ne on tältä päivältä jo ansaittu <3

2 kommenttia:

  1. Voi kun ne ovat söpöjä! :) Minkä rotuinen tuo vasemmanpuoleinen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmalla on cockerspanieli ja tuo oikeanpuoleinen on sekarotuinen :)

      Poista