keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Neuvolakäynti

04.07.2014 oli neuvolassa käynti jälleen. Työkiireiden ja helteen aiheuttaman väsymyksen takia en ole päässyt aiemmin käynnistä kirjoittelemaan.

Oma terveydenhoitajani oli valitettavasti lomalla. Paikalla olikin sitäkin ihanampi sijainen, joka suhtautui tilanteeseeni todella ymmärtäväisesti. Hieman aluksi oli hankalaa kertoa erosta täysin tuntemattomalle henkilölle. Yhdessä puitiin mieltä painavia asioita ja koko käynnistä jäi kyllä älyttömän hyvä fiilis!

Yhdessä katsottiin Kelan sivuilta mistä pitää mitäkin tukia hakea ja milloin. Äitiyspakkausta täällä jo kovasti odottelen, se tosin ei varmaan vielä moneen viikkoon tule :D Varattiin myös aika sokerirasitukseen sekä lääkärille.

Neuvolakorttia tuli tietenkin päivitettyä:
Päivämäärä 04.07.2014

Raskausviikko 22+2
Paino + 3.08

Turvotus -
RR 117/80
Kohdunpohjan korkeus: 24 (!)

Sydämensyke: +150
Liikkeet: ++


Tuo sf-mitta menee käyrien yläpuolella. Terveydenhoitaja kuitenkin vakuutteli, ettei se ole epätavallista. Tärkeintä on vaan, että lapsi kasvaa tasaista tahtia.

Sykkeitä terveydenhoitaja joutui hieman hetken etsimään. Itse neuvoin sitten, että mistä kohtaa vauvani sykkeet kuuluu ainakin kotidopplerilla. Sieltähän ne sitten löytyivät, hieman vasemmalta puolelta ja hyvin alhaalta. Terveydenhoitaja naureskeli, että olen tainnut "muutamia" kertoja vauvan sykkeitä itse etsiskellä, kun tasan tarkkaan tiedän mistä ne aina löytyvät :D

Sf-mitta rv 22

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti