Olen pyöritellyt mielessäni töihin paluuta jo joitakin kuukausia. Mielipiteet ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Välillä haluan lähteä töihin, välillä tekisi mieli hakea opiskelemaan vielä. Olen kuitenkin päättänyt, että näillä näkymin olen pojan kanssa kotona ainakin vielä siihen asti, kun hän on 1,5 vuotias. Haluan turvata hänelle turvallisen lapsuuden kotona, niin pitkään kun se vain yksinhuoltajana on suinkin mahdollista. En voi vaan tuota "pientä" taaperoa laittaa vielä hoitoon. Poika on aika kova vierastamaan ja takertuukin vieraissa paikoissa aina minuun tai muihin tuttuihin. Ajatus hoitoon jättämisestä tuntuu aivan epätodelliselta. Ei ei ja vielä kerran ei. Ja sitä paitsi nautin siitä, että voidaan olla kotona. Leikitään, siivotaan ja laitetaan hyviä kotiruokia pojan kanssa. Touhutaan eläimien kanssa ja ulkoillaan, nähdään perhettä ja ystäviäni. Tämä meidän elämä tuntuu tosi hyvältä ja meille sopivalta. Tottakai välillä on niitä päiviä, etten jaksa mitään, molempia väsyttää, kiukuttaa ja itkettää. Mutta enempi on niitä onnen ja ilon hetkiä, kun arki pyörii hyvin. Tottakai olen aika paljon lapsessa kiinni, eikä omaa aikaa juurikaan ole. Onneksi tykkään kotitöistä ja ulkoilusta pojan kansssa :D
 |
| Yhdessä kotona :) |
Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää siis siltä, että kotona ollaan ja pysytään. Ensi keväänä haen todenäköisesti opiskelemaan. Minullahan on jo ammatti, mutta hieman lisää pätevyyttä haluaisin hakea sen takia, että työllistymismahdollisuudet ja palkka olisivat paremmat. Haluan kuitenkin lapselleni hankkia kaiken mitä hän tarvitsee. Yksin se tulisi varmaan olemaan hieman hankalaa pelkällä lähihoitajan palkalla. Raskaana ollessani olin aivan varma, että lähden töihin heti takaisin kun se on vain mahdollista. Niin ne vain ajatukset muuttuu, lapsen kannalta parempi näin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti