tiistai 27. toukokuuta 2014

Kuulumispostausta!

Oma vointini on ollut todella hyvä nyt jo jonkin aikaa. Oikeastaan melkein koko raskauden ajan, ellei alkuraskauden satunnaisia aamupahoinvointeja ja väsymyksiä oteta huomioon. Vatsani kasvua olen paljon ihmetellyt, tuntuu että maha kasvaa niin nopeasti etten ehdi siihen itse tottua :D Töiden ohella en juurikaan jaksa aktiivisesti liikkua. Lähinnä liikuntani koostuu ihan vaan hyötyliikunnasta ja koirien kanssa lenkkeilystä.

Mielitekoja ei oikeastaan ole. Suklaa maistuu oikein hyvin edelleenkin niinkuin ennen raskautta ;) Ainoat himoitsemani herkut, joita on melkein mahdotonta vastustaa ovat tuoreet mansikat ja ananas. Nams!

Vauvaa varten ollaan todella paljon hankittu kaikkea uutta. Ollaan jo ostettu muun muassa matkarattaat, uusia vaatteita ja iso kasa leluja. Kuvapostausta tulossa varmasti lähiaikoina hankinnoista.

19.06.2014 on rakenneultra ja siellä toivon mukaan selviää Pätkiksen sukupuoli. Ei millään malttaisi odottaa sinne asti! :)

Auringonlasku viime lauantaina mökillämme <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti