maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen ultra

Minulla oli ensimmäinen lääkärikäynti 08.04.2014. Jännitin todella paljon, että onko kaikki kunnossa ja näkyykö kohdussani meidän pienenpieni ihmeemme.

Pääsimme ultraan vartin myöhässä, meillä päin ajat kuulemma ovat melkein aina melkein myöhässä. Pienellä paikkakunnalla asumme siis. Lääkäri ensiksi tutki kohdun koon ja sanoikin, että kohtu on suurentunut mukavasti. Sen jälkeen lääkäri suoritti ultraamisen alakautta ja siellähän meidän pieni Pätkis näkyikin! Kovasti Pätkis heilutti käsiään ja jalkojaan. Kokoa Pätkikseltä löytyi 2,86 cm, eli vastasi viikkoja kokonsa puolesta kyllä. Sykkeet löytyi ja kaikki oli kunnossa. Harmillisesti emme saaneet kuvia ultrasta, kännykän kameralla räpsimme muutamat kuvat näytöltä muistoksi. Kovasti lääkäri meitä onnitteli pienokaisestamme :)

Oli kyllä maailman ihanin tunne nähdä oma pieni ihme ensimmäistä kertaa. Kyyneleiltä ei vältytty ja koko päivän oli ihmeellinen ja epätodellinen olo. Siellä se on, ihan oikeasti. Meidän pieni <3

Lempinimen "Pätkis" sai ystäväni kautta. Nykyään emme miehen kanssa muulla nimellä sikiötä kutsukaan :D Siitä sitten bloginikin on nimensä saanut.



3 kommenttia:

  1. Kurkkimassa blogiasi :) Paljon onnea raskaudesta! Toivotaan että tämänpäiväinen (?) nt-ultra menee hyvin!

    p.s. Ilman robottitoimintoa on kivempi kommentoida :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, ei tätä vieläkään oikein todeksi usko :D Joo nt-ultra tänään klo 13.30, toivottavasti menee kaikki sielläkin hyvin. Postausta tulossa illalla sitten tämän päiväisestä ultrasta :)

      Ainiin minun piti se ottaa jo eilen veke, mutta unohdin! Kiitoksia muistutuksesta :D

      Poista
  2. Voih, siellä se pieni ihanuus köllöttää <3

    VastaaPoista