Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Minä syön itse

Jihuu!














Meillä on otettu huikean suuri askel sormiruokailussa. Paavolle on nyt kahden viime viikon aikana puhjennut NELJÄ hammasta ylös, niiden takia aiemmin ruokailut meinasivat hieman tökkiä. Soseet kelpasivat vain kylminä. Kaikki mitä sormiruuaksi tarjosin, lensi kaaressa lattialle. Onneksi nuo hampit nyt puhkesivat ja olemme päässeet askeleen eteenpäin kohti itsenäisempää ruokailua.

Nykyään varsinkin pojan ollessa nälkäinen ruoka osuu jo hyvin suuhun. Pinsetti-otetta harjoitellaan kovasti, se ei vielä täysin ole hallinnassa. Sormiruokana meillä on välipalalla tarjolla yleensä banaania, päärynää, kurkkua, tomaattia, maissinaksuja, riisikakkua, vaaleaa leipää tai apinaeväspannaria. Ruualla Paavon itse herkuteltavia suosikkeja ovat lihapullat, kana, peruna, porkkana, kukkakaali, parsakaali ja täysjyvämakaroni. Koko ajan maistellaan uusia ruokia ja opetellaan syömään itse paremmin ja paremmin. Vielä sormiruokailu-hetket ovat kovin sotkuista puuhaa ja suuri osa ruuista lentääkin lattialle. Onneksi kaksi nälkäistä herkkusuuta kyttäävät ja odottavat vuoroaan, että saavat tulla siivoamaan pöydän alta ruuat parempiin suihin ;)

Tällä hetkellä sormiruokien lisäksi pojan ruokavalio koostuu erilaisista puuroista, hedelmäsoseista ja muista kaupan valmiista soseista (liha, kala, kana, kasvis). Maustamatonta jugurttia olen aloittanut myös antamaan aamuisin, neuvolalääkärin suosituksen mukaan. Juomana menee nokkamukista maito sekä vesi. Meillä on ollut sitä ongelmaa, ettei pojalle meinannut aiemmin kelvata muut kuin kaupan valmiit vauvanruuat. Nyt ollaan kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä ihan tavalliseen kotiruokaan ja voidaankin kohta varmasti jättää purkkiruuat kauppaan! Esimerkiksi tänään syötiin Paavon kanssa molemmat ruuaksi itsetehtyjä lihapullia, makaronia ja salaattia, kuten alla olevasta kuvasta ehkä voikin päätellä :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pannaria pojalle

En tarkalleen muista, että kenen blogista tämän ohjeen bongasin. Päätin kuitenkin tehdä terveellistä pannaria itselleni ja pojalle. Hieman epäileväinen olin, että voikohan pannarista tulla hyvää edes kun ei siihen tule sokeria eikä rasvaa.

Pannarin ohje:
6 kpl pieniä banaaneja
3 kpl omenia
5 dl kaurahiutaleita
hieman kanelia

Banaanit soseeksi, omenat raasteeksi ja kaikki ainekset sekaisin. Uunissa paistoin noin 20 minuuttia, 200 asteessa keskilämmöllä. Ja voin kertoa, että helpompaa ei voisi pannarin teko olla!  Itse nautiskelen pannarit omenahillon kanssa, poika sitten sellaisenaan tai päärynäsoseen kera. NAM!















keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kun maito ei kelpaa...

Minusta tuntuu, että koko poikani olemassaolon ajan ollaan taisteltu maito-asioissa. Ihan oikeasti.

Aluksi yritin imettää. Ensiksi maito ei meinannut millään nousta. Sitten kun se vihdoin ja viimein nousi, niin maidontulo alkoi pikkuhiljaa hiipua. Sen jälkeen poika ei enää rintaa huolinut. Sanottiin heihei imetykselle ja siirryttiin kokonaan korvikkeeseen. Noh ei meinannut löytyä millään sopivaa korviketta minun vatsavaivaiselle refluksipojulle. Onneksi Nutrilon AR 1 pelasti meidät ja se kävi pojalle. Siinä 5 kuukauden kieppeillä saatiin neuvolasta ohjeeksi alkaa totuttamaan poikaa tavalliseen korvikkeeseen. Jonkin aikaa poika joikin ihan hyvällä menestyksellä Tuutia, kunnes...

Nyt viimeiset kaksi kuukautta maito on kelvannut huonommin ja yhä huonommin. Ensiksi ajattelin, että se varmaan johtuu hampaiden puhkeamisesta. Vaan ei, hampaat on puhjenneet jo aika päiviä sitten. Tällä hetkellä poika ei suostu juomaan maitoa juuri pisaraakaan. Illalla poika huolii noin 60 ml velliä ja siinä se. Ja pojalla on ikää tällä hetkellä 7,5 kk. Tuo poika jos saisi valita niin hän eläisi kiinteillä.

Olen yrittänyt vaihtaa korviketta jälleen, sillä ei ole vaikutusta. Eikä myöskään maidon lämpötilalla eikä tuttipullolla. Eikä sillä, missä asennossa poika maitonsa juo. Lähes kaikki lämmitetty korvike menee lavuaariin kun ei vaan kelpaa. Ja neuvolasta neuvoksi annettiin aloittaa kalsiumlisä kerran päivässä turvaamaan kalsiumin riittävän saannin, jotta poika normaalisti kasvaisi.

Siinä meidän onneton tarina liittyen maitoon. Kohtalotovereita?

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa!

Miljoona kertaa on pitänyt tulla kirjoittelemaan tänne blogin puolelle, mutta aina homma on jäänyt tekemättä kiireiden takia. Nyt on sopivasti aikaa pojan nukkuessa päiväunia.

Ollaan siis muutettu nyt uuteen kotiimme ja hyvin ollaan kotiuduttu. Paavo ei reagoinut muuttoon juurikaan ja on ollut oma itsensä koko ajan. Yöt meillä nukutaan täysin ilman heräämisiä, yleensä 11 tunnin yöunia. Loistavaa siis :) Paavohan sain oman huoneen ja nukkuu siellä yksin. Meillä auttoi yöheräämisiin tuo, että siirsin pojan omaan huoneeseen. Hän on aika herkkäuninen ja herää, jos itse nukun samassa huoneessa ja esimerkiksi yskin yöllä.

Paavo syö hyvin, tällä hetkellä ruokavalioon kuuluu maidon, soseiden ja puuron lisäksi myös lihaa ja kalaa. Täysin vatsavaivaton poika on, ainakin tällä hetkellä. Toki liha hieman ilmavaivoja aiheuttaa, niinkun varmaan suurimmalle osalle. Viisi kuukautinen poikani on perustyytyväinen lapsi, viihtyy lattialla jos olen samassa huoneessa. Vierastaa tuntemattomia, miehiä varsinkin. Me ollaan melkein aina yhdessä, nukkumista lukuunottamatta. Paavon otan mukaani suihkuun ja vessaankin, koska hänelle muuten hätä tulee. Tähän olen täysin tottunut ja koenkin huonoa omatuntoa jos jätän pojan vessareissun ajaksi lattialle leikkimään : DD

Nyt ollaan saatu koti tosiaan kuntoon ja muutamaa pientä juttua lukuunottamatta sisustus on tehty. Ajattelin Paavon huoneeseen askarrella sellaisen lippuviirin, siitä lisää myöhemmin. Paavon huoneessa on harmaa-valkoinen teema, erityisesti tuo matto on minusta aivan ihana ja sopii hyvin pehmeytensä vuoksi lapsenhuoneeseen. Tässä muutamia kuvia pojan huoneesta, tältä meillä näyttää nyt.



























































































Nyt kun muutto ja asunnon sisustaminen on saatu melkein kokonaan tehtyä niin jää onneksi enemmän aikaa blogille :-)