Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma jaksaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oma jaksaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Miten meillä menee?

Kysymykseen tulee kattava vastaus tässä postauksesssa! Olen ollut aika kiireinen ja sen takia blogin päivittäminen on vaihteeksi taas jäänyt. Sanottakoon lyhyesti tässä alussa, että pojalle puhkesi kaksi hammasta ja niiden takia ollaan oltu aika väsyneitä ja itkuisia, molemmat. Yksin oleminen pienen lapsen kanssa on ollut rankempaa kuin koskaan :( Mutta olen selviytynyt ja nyt on taas ainakin hetken helpompaa!

Nyt pojalla on kaksi hammasta alhaalla, ne puhkesivat aikalailla samaan aikaan. Paavo itkeskeli pari viikkoa oikeastaan melkein aina hereillä ollessaan, hampaiden tulon takia. Onneksi nukkumiseen hampaiden tulo ei vaikuttanut, muutamana pahimpana iltana annoin pojalle särkylääkettä ja meillä on onneksi yöt nukuttu hyvin. Poika nukkuu 12 tunnin yöunet, klo 19-07, eikä yleensä herää kertaakaan. Noin poikkeuksellisen hyvät yöunet ovat oman jaksamiseni kannalta olleet todellä tärkeä asia.












Paavolla on jokapäivä aika kellontarkka ruokailurytmi, joskus unien takia ajat saattavat tietenkin hieman heittää. Näin meillä syödään:

Klo 07 aamupuuro
Klo 09 hedelmäsose
Klo 12 lihasose
Klo 15 hedelmäsose
Klo 17 kasvissose
Klo 19 iltavelli


Annoskoko on yksi purkki. Paavo ruokailee syöttötuolissa pöydän ääressä. Aika paljon ostan valmista vauvanruokaa ja lisäilen siihen itse millon mitäkin (esim bataattia, parsakaalia, lihaa..). Välillä onneksi innostun tekemään ruokaa myös itse :) Noiden ruokien lisäksi poika juo maitoa aina unilta herättyään, yleensä 60ml kerrallaan. Maitolakkoilu on kuitenkin jatkunut, eikä maitotuotetta mene niin paljon kuin pitäisi vuorokaudessa. Puuron teen yleensä maitoon ja soseiden sekaan lisään korvitta. Neuvolassa pohdittiinkin, että varmaan pitäisi jossain vaiheessa aloittaa joku valmiste vielä lisäksi turvaamaan kalsiumin riittävää saantia.

Sormiruokana meillä syödään maissinaksuja ja banaania. Joskus hieman omenaa myöskin. Maissinaksut ovat parasta sormiruokaa, kun sulavat heti reippaasti kuolaavan pojan suuhun. Sormiruokailua on meillä harrastettu nyt kuukausi, tarkan valvovan silmän alla. Usein poika imeskelee myös jääkaappikylmiä porkkanoita sekä kuivatettuja ruisleivän reunapaloja.



















Unille poika nukahtaa itsestään. Päiväunet poika nukkuu mahallaan ja yöunet unipussissa selällään. Eli minulla on edelleen hyvin nukkuva ja hyvällä ruokahalulla ruokansa nautiskeleva poika. Pituuskasvu menee yläkäyrillä ja paino sitten keskikäyrällä. Kaikki on kuin pitääkin. Onni on terve lapsi <3

Vielä meillä ei ole lähdetty ryömimään. Paavo ei viihdy mahallaan, johtuen vieläkin refluksivaivasta. Puklailua esiintyy todella paljon. Mahallaan oleminen tekee neuvolatädin mukaan kurjaa tunnetta rintaan ja sen takia poika välttelee sitä. Paavo ei enää juurikaan käänny selältä vatsalleen, koska on tajunnut, ettei viihdy mahallaan. Mahallaan olemista reenaillaan kuitenkin jokapäivä, pojan ehdoilla. Hyvin poika nousee käsiensä varaan, peruuttaa ja kääntyy napansa ympäri kuitenkin. Eli motorisesti poika on kehittynyt ikäistensä tasolla, refluksivaivasta huolimatta.

Meillä on käytössä hyppykiikku ja kävelytuoli, vaikka niitä aika paljon jokapaikassa haukutaankin. Niitä kuitenkin käytetään tosi vähän, koska pelkään että poika alkaa varvastamaan. Itse varvastin paljon lapsena ja jouduinkin sen takia kaikenmaailman tutkimuksiin. Eli harvakseltaan käytettynä ihan hyviä minusta ja saan pojan viihtymään muutaman minuutin, esimerkiksi ruokaa laittaessani. 



















Paavo ei tykkää ulkovaatteiden pukemisesta, eikä naaman pyyhkimisestä ruokailun jälkeen. Kukapa vauva tykkäisi? : D Muuten täällä asustaa aivan ihanan aurinkoinen pieni poika <3

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Mamma on väsynyt

Tämä on taas näitä päiviä, kun kaikki menee päin mäntyä! Tosin kovin huonostihan on minun elämässä asiat menneet jo monta viikkoa, mutta tänään on hermo koetuksella ja kovasti!

Paavo ei nimittäin enää nuku hyvin. Hän heräilee yöllä jatkuvasti, tuttia saa suuhun nostella tunnin, parin välein. Lisäksi poika syö pari kertaa yössä ja herää yleensä aamukuudelta. Tänään herättiin viideltä. Varmaan pakko ottaa kapalo uudestaan avuksi, josko siitä jotain apua olisi. Paavo on alkanut liikkumaan ja yöllä kiemurteleekin miten sattuu ja potkii peiton pois. Keskellä yötä kun kävin tuttia suuhun pojalle laittamassa, niin hän omia varpaitaan pimeässä ihmetteli... Itselläni takana yhteensä neljä tuntia pätkissä yöunta. Niin on itseasissa ollut melkein jokayö. EI VÄSYTÄ EI! :(

Aamu ja aamupäivä sitten itkeskeltiin, nukkumaan ei suostuttu kuin max vartin unia. Lisäksi maito ei meinaa maistua millään, syystä että en tiedä. Ehkä hampaat tekevät tosiaan tuloaan. Nyt vihdoin ja viimein poika nukkuu ainakin toistaiseksi vaunuissa maha täynnä maissisosetta. Kymmenisen kertaa piti käydä nostamassa tuttia ja heijaamassa vaunuja.

Tämmöisinä päivinä sitä vaan voi haaveilla, että olisi joku joskus apuna. Yksinhuoltajana on kovin rankkaa :( Vaan periksi ei anneta!

maanantai 26. tammikuuta 2015

Yksinhuoltajuudesta.

Takana on oman elämäni rankin vuosi. Samalla myös se tärkein,  kuluneen vuoden tulen muistamaan aina. Yksin jäin jo alkuraskaudessa lapsen kanssa, eikä lapsen isä ole sen kummemmin halunnut meidän kanssa tekemisissä olla. Nyt kun miettii raskautta niin mieleen tulee ensimmäiseksi vain se kamala pelko, suru ja ahdistus, mitä yksinjääminen raskaana ollessa aiheutti. Onneksi raskauteni oli muuten helppo, vaikka henkisesti olikin raskasta aikaa.

Ensimmäinen kuukausi lapsen kanssa oli vaikea. Todella vaikea, eikä siitä minulla ole juurikaan muistikuvia. Muistan lähinnä sen kun kuljin kotonani käytävää edestakaisin vatsakipujaan huutavan vauvani kanssa. Itkettiin molemmat, minä väsymysta ja vauva kipujaan. Yksinhuoltaja ja vatsakipujaan huutava refluksilapsi on välillä melkoinen yhdistelmä... Onneksi sain paljon apua vanhemmiltani ja nykyiseltä mieheltäni, ilman heitä en olisi selviytynyt. Neuvolasta olen myöskin paljon saanut tukea.

Nyt meillä arki jo sujuu ihan hyvin ja koen, että pikkuhiljaa alan olla taas "elossa". Kun olen oppinut tuntemaan oman lapseni itkut ja tarpeet niin osaan niihin nopeammin reagoida. On tässä kasvanut itsekin ihmisenä ja oppinut yhtä sun toista. Paljon joudun tekemään etukäteen valmiiksi, koska melkein aina vauvan kanssa olen päivät yksin. Esimerkiksi kun on aikaa niin teen ruuan itselleni valmiiksi, lataan pyykit koneeseen, laitan vauvalle ruokaa yms. Melkein kaikki vapaa-aikani silloin kun vauva nukkuu niin menee oikeastaan joko kodin siivoamiseen, eläinten hoitamiseen tai ruuan laittamiseen. Nyt kun Paavo on alkanut kiinteitä ruokia syömään, niin Paavonkin ruokien valmistukseen ja pakastamiseen menee oma aikansa. Eli yksinhuoltajana minulla ei valitettavasti aikaa omaan rentoutumiseen oikeastaan ole. Vaunulenkit on minulle sitä omaa "terapiaa", kuulokkeet korvissa sitä pystyy unohtamaan hetkeksi kaiken stressin.

Kuitenkin sanoisin tämän olevan enemmän henkisesti rankkempaa kuin fyysisesti. Koen paljon huonoa omatuntoa siitä, että lapsellani ei ole ehjää perhettä eikä kahta rakastavaa vanhempaa. Lapsellani on vain minut. Huomaan, että yritän joskus jaksaa tavallaan kahden vanhemman edestä. Eniten mieltäni painaa se, että entä jos minulle tapahtuu jotain. Kuka silloin pitää lapsesta huolta? Ehkä tyhmää ajatella noin, mutta kun on täysin yksin lapsestaan vastuussa niin kaikkea sitä tulee mietittyä ja ennalta pelättyä.

Ehkä tästä tuli hieman negatiivissävytteinen kirjoitus? Ikinä en itse tietoisesti yksin alkaisi lasta hankkimaan tai kasvattamaan, mutta minun tapauksessani ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Jokatapauksessa vaikka on ollut todella rankkaa, niin en tätä ikinä pois vaihtaisi. Se rakkaudentunne, mitä omaa lastaan kohtaan tuntee niin on aivan jotain mieletöntä! <3 Ei sitä pysty toiselle selittämään, vaikka kuinka yrittäisi. Lyhyesti jos yritän selittää niin rakastan enemmän kuin omaa elämääni ikinä.

<3