"Äiti, missä mun isi on?"

Muutama lukija on blogia luettuaan kysellyt, että miten lapseni biologinen isä on kuvioissa mukana. Hirveästi en täällä uskalla asiaa sen kummemmin puida, mutta jotan aion silti uskaltaa kertoa.

Paavon oikea isä ei ole koskaan lastaan halunnut nähdä, suostutteluista huolimatta. Hän on suoraan minulle sanonut, ettei lapsi hänelle merkitse mitään. Lastenvalvojalla olen käynyt, mutta sinne isä ei ole ilmestynyt. Eli isyyttä ei ole tunnustettu ja asian käsittely on kesken.

Ja nykyisen mieheni kanssa ollaan asiasta paljon keskusteltu ja ollaan päätetty kasvattaa Paavo alusta asti niin, että hän tietää kuka on oikea isä. Eli nykyinen mieheni ei todellakaan mitään isän paikkaa ole ottamassa, vaikka hyvän kasvatuksen ja miehenmallin lapselleni tuleekin antamaan. Tämä on minusta kaikkein reiluinta lasta kohtaan, että mieheni ei esitä lapselle mitään, mitä ei ole.

Sitä hetkeä, kun poika alkaa oikeasta isästään kyselemään, odotan kauhunsekaisin tuntein. Miten kertoa rakkaalle lapselleen, että kun isä ei sinua halua tavata? Onneksi minulla on aikaa vielä miettiä, miten asiasta puhutaan. Helppoa ei tule olemaan, sen tiedän. Onni on, että lapsellä on silti hyvä ja rakastava perhe ja suku, vaikka sitten ilman sitä oikeaa isää.