Pienenpieni Paavo

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Huonoa omatuntoa

›
Jo parin viikon ajan on minun mieltäni vaivannut yksi asia. Paavo nukkuu päivällä vain puolen tunnin unia kerrallaan ja on todella herkkä ...
8 kommenttia:
tiistai 14. huhtikuuta 2015

Koska yöt ovat nukkumista varten

›
Ajattelin kirjoittaa siitä, kuinka meillä loppui yösyönnit. Nyt ollaan kuukauden verran nukuttu yöt ilman syömisiä. Joskus poika saattaa her...
2 kommenttia:

Pitkästä aikaa!

›
Miljoona kertaa on pitänyt tulla kirjoittelemaan tänne blogin puolelle, mutta aina homma on jäänyt tekemättä kiireiden takia. Nyt on sopivas...
6 kommenttia:
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Masu tänään.

›
Nyt on synnytyksestä melkein viisi kuukautta aikaa. Tuntuu, että aika lentää kuin siivillä. Täällä blogin puolella olenkin muutamia kertoja ...
2 kommenttia:
lauantai 21. maaliskuuta 2015

MAMMA SHOPPAILEE!

›
Yleensähän en ruokakauppaa ja kirppiksiä lukuunottamatta tälleen pahemmin shoppaile. Mutta tämän eron vuoksi piti ostella uusia juttuja minu...
torstai 19. maaliskuuta 2015

Raivareita

›
Pienestä miehestäni on kuoriutunut melkoisen lyhytpinnainen kiukuttelija. Ennen Paavo oli niin helppo tapaus, varsinkin silloin kun lähdimme...
3 kommenttia:
torstai 12. maaliskuuta 2015

Yksi onnistunut yö

›
Kunnon valituspostauksen jälkeen onkin tänne hyvä kirjoittaa yhdestä pienestä edistyksestä ja tämän äitin onnistumisen kokemuksesta. Meill...
2 kommenttia:
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio
Unknown
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.