Pienenpieni Paavo

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Koettelemus nimeltä korvatulehduskierre.

›
Ajattelin kirjoittaa enempi kokemuksia pienen lapsen sairastelusta, nimenomaan korvatulehdusten muodossa. Paljonhan sitä kauhistellaan näitä...
2 kommenttia:
tiistai 12. tammikuuta 2016

Yksi vuotta ja kaksi kuukautta.

›
Mitä meillä osataan ja mitä asioita harjoitellaan päivittäin? Ihan ensiksi haluan kuitenkin sanoa, että minun työt ja pojan jatkuva sairaste...
5 kommenttia:
maanantai 11. tammikuuta 2016

Paavo yksi vuotta- synttäripostaus!

›
Synttäreitä suunnittelin jo pidemmän aikaa, ja toteutin suunnitelmani. Teemana meillä oli tietenkin muumit, johon on tää äippä höpsähtä...
4 kommenttia:
sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Mitä meille kuuluu?

›
Meidän elämä on muuttunut melkoisesti. Tämän muutoksen myötä on minulta jäänyt kaikki harrastukset, bloggaaminen mukaanlukien pois. Hieman...
lauantai 3. lokakuuta 2015

Aquariummm

›
Lapsuudessani meillä oli iso akvaario olohuoneessa. Akvaario ei ollut erityisen hyvin hoidettu, mutta muistan, miten mukava oli katsella kal...
1 kommentti:

Kotiin, töihin vai opiskelemaan?

›
Uskomatonta, miten nopeasti aika meneekään. Kohta, alle kuukauden päästä minun pieni "vauvani" täyttää vuoden. Justhan tuo poika v...
lauantai 19. syyskuuta 2015

Miten meillä liikutaan vai liikutaanko ollenkaan?

›
Liikkumaan lähteminen oli meillä kovin hidasta. Kymmenen kuukautta kannoin poikaa ympäri asuntoa, viihdytin ja keksin meille tekemistä. Paav...
2 kommenttia:
›
Etusivu
Näytä internetversio
Unknown
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.